Rytmimusiikin syyspäivät järjestettiin Pop & Jazz Konservatoriolla viime viikolla.

Aiheina olivat mm. II asteen opetussuunnitelmat, aikuisten näyttötutkinnot, ammattikoulutus, perusopetuksen opetussuunnitelmat ja tasosuoritusvaatimukset sekä improvisointi ja korvakuulolta opetus. Tärkeitä aiheita kaikki.

Valitettavasti en ollut koko seminaaria paikalla. Olisi ollut mielenkiintoista vertailla kokemuksiaan, mikä on eritystä vain rytmimusiikin opettamiselle.

Itselleni uutta näkökulmaa toi se, että edustettuna sekä luennoitsija- että kuulijapuolella oli myös ammatillinen, eli tässä tapauksessa toisen asteen opetus. Omassa opistossani kun voimme harrastaa eikä tarvitse miettiä ammattiin vaan elämään kasvamista.

Mukaansa minut tempasi nuorten AMP -ryhmä eli noin 10-11 -vuotiaiden bändissä tapahtuva (afroamerikkalaisen) musiikin perusteiden opetus. Lapset olivat vasta-alkajia jotka saivat haastatellen myös kertoa soitinvalintaprosesseistaan. Monissa opistoissa käytössä oleva soitinkaruselli-tyyppinen vuoden kestävä kokeilu oli näiden lasten osalta päätynyt itselle mieluisaan soittimeen.

Itse asiassa mielikuvaksi minulle päivistä jäi se, että hyvää pedagogiaa on kaikkialla ja tärkeintä kaikessa opetuksessa ja koulutuksessa on ihmisten kanssa toimiminen ja haasteiden sopivalla tavalla mitoittaminen.

Esimerkiksi PJK:n oma tasosuoritusjärjestelmä tuntuu toimivan erinomaisesti heillä ja sitä esiteltiinkin selvästi innostuneena. Myös Pietarsaaressa tehdyt SML:n rytmimusiikin tasosuoritukset esiteltiin. Ne ovat yhteismitallisia muihin musiikkiopistoaineisiin ja siten taas puolustavat omaa paikkaansa muissa musiikkiopistoissa. Monia asioita tehdään eri tavoin ja hyviä ovat kaikki ne, jotka voivat huomioida opiskelijan mahdollisimman hyvin, systeemistä huolimatta.

Ammatillisen koulutuksen ongelmat toisella asteella ovat yhteneväiset tyylilajista riippumatta. Mukana on epäreralistisia kuvia tulevaisuudesta ja koulutuksen työllistävyydestä, mutta myös  hyvää potentiaalia ja vaihtoehtoinen oppimisväylä monelle.

Rytmimusiikki taiteen perusopetuksessa 2007 -selvityksen mukaan tilanne rytmimusiikin opettamisesta musiikkiopistoissa ei ole juurikaan muuttunut viime vuosina ja on vain muutaman prosentin luokkaa.

Omaan kokemukseeni perustuva tuntuma on se, etteivät prosentit kerro koko totuutta. Musiikkileikkikoulusta en halua ajatella, että lapseni käy nyt rytmimusiikkimuskaria tai klassista muskaria kun siellä kuitenkin lauletaan lastenlauluja. Ainakin toivottavasti.

Musiikin tyylejä opetetaan instrumenttilähtöisesti. Viulula soitetaan viulumaisia kappaleita ja sähköbassolla sille sopivia kappaleita. Pasunistina anna virikkeitä oppilaiden mielenkiinnon herättämiseksi kaikkeen, mistä sitten ikävuosien aikana voi alkaa syventyä johonkin jos on erityismielenkiintoa.

Rytmimusiikin erityisongelma on se, kuinka paljon sen edustajien kannattaa korostaa erilaisuuttaan ja kuinka paljon taas toimitaan kaikessa opetuksessa yhteismitallisilla arvoilla. On kuitenkin selvä, että valtakunnassa virkarakenne on rytmimusiikille epäedullinen ja että tilanne muuttunee jollain tavoin tulevaisuudessa.

Musiikkiopistojen tarjontaongelma on osa kokonaisongelmaa. Uusien virkojen perustaminen on käytännössä mahdotonta, joten olematon virkakehitys viime vuosikymmenten aikana on estänyt koko ajan kasvaneen tarpeen täyttämisen. Vanhat tarpeet kun eivät ole hävinneet vaan uusia on vain tullut lisää.

Toivokaamme, että osaamme toimia näillä resursseilla mahdollisimman hyvin ja että lapsiin ja nuoriin ollaan valmiita satsaamaan.