Sibelius-Akatemiassa käynnistyi viime syksystä alumnitoiminta.
On mukavaa olla siinä mukana. Tässä pääkirjoitukseni alumniuutisiin 29.1.
Linkki SibAn kuulolla-blogiin tekstini alla.
Tässä niksi: Miksi alumniksi?
Pienenä poikana, ehkä kuuden ikäisenä, menin partioon. Ajauduin sinne sattumalta, samalla pihalla leikkivän kaverin mukaan ottamana. Harrastuksesta tuli tärkeä. Lapsuudessa minulle oli paljon iloa siitä kaveruudesta ja taidoista, joita leikkien avulla siellä opittiin. Partiokaverit olivat rikkinäisen perheen lapselle toinen perhe. Perhe, jossa asiat pysyivät raiteilla, kun omassa oikeassa perheessä niin ei aina ollut. Kavereista tuli ystäviä. He olivat ymmärtäjiä suruissa ja jakajia iloissa.
Vasta-alkaneena alumnina haen entisen opinahjon yhteisöstä jakamisen taidetta. En odota alumnitoiminnalta ammatillista hyötyä, mutta toivon kuulevani ja näkeväni erilaisia inhimillisiä ihmisiä, kertomassa tarinoitaan, avaamassa arkeaan, kertomassa elämästään.
Uskon, että alumnina voin osaltani antaa muille omista kokemuksistani tarinoita siitä, että jokaisen elämään, menestystarinoihinkin, kuuluu koviakin vastaiskuja. Niistä on noustava ja selvittävä ja jatkettava matkaa. Ilman vastoinkäymisiä ei ole voittoja. Ilman surua ei ole iloa.
Yhteisöllisyys oli minulle turva vielä opiskellessanikin, koska opiskelin musiikkikasvatusta. Moni opiskelija on yksinäisempi ja haavoittuvaisempi, vaikka hengeltään olisikin vahva ja otsansa kirkas. Etenkin tällaiselle opiskelijalle mentori sattaa olla juuri oikea henkilö auttaa hahmottamaan oman elämänsä kulkua suhteessa suureen maailmaan. Mentori on tarpeeksi lähellä ymmärtääkseen hänen ongelmiaan ja tarpeeksi kokenut, ettei ohjaa, vaan kuuntelee.
Uskon, että saan alumnitoiminnasta vielä paljon. Huikeita tarinoita. Uusia ystäviä. Ehkä parhaimmillaan uuden ison musiikkiperheen.
