Helsingin lähiön kasvatilla pasuunakotelo kourassa oli erikoinen näky. Samassa lähiössä oli toinenkin ikäseni poika, joka tietääkseni soitti trumpettia. Sen kotelo oli pienempi ja huomaamattomampi. En ollut ikinä kuullut häntä tai jutellut hänen kanssaan. Muuallapäin Helsingissä toimivassa koulussani oli orkesteri, mutta se oli vain jousille. Puhallinorkesterissa pääsin sitten soittamaan vasta noin 15-vuotiaana. Miten olinkaan voinut soittaa vain yksin ja soittotunneilla ilman jotain kokoonpanoa siihen asti!

Orkesterikokemuksia kertyi melko vähän ennen ylioppilaaksituloa. Aivan ensimmäinen soittamani sinfoniaorkesteriteos oli Griegin Peer Gynt -sarja. Vuorenpeikkojen luolassa oli nuorelle soittajalle haastava takapotkuineen kapellimestaria seuraten. Tämän kokemuksen sain Helsingin suomenkielisen työväenopiston orkesterissa, koska asiat oivaltava pasuunansoittoa harrastava Eki-setäni osasi minut ottaa mukaansa sinne.

Helsingin konservatorio nuoruuteni aikaan soitti Pekka Helasvuon johtamana Beethovenin viidennen. Teemat ovat minussa, vaikken muista paljoakaan itse projektista. Konservatorio tarjosi minulle myös aivan unohtumattoman elämyksen puhalinorkesterikilpailumatkalla pitkälle Lieksaan asti. Puhallinorkesteri harjoitteli tiiviisti vararehtori Olli Ruottisen johdolla ja edelleen muistan Leonid Bashmakovin pakollisen kilpailukappaleen jylhät kvarttisuhteiset teemat mielessäni. Ja ne kaikki tapahtumat ja uudet kaverit jotka matkalla sai. 

Turhaan ei orkesterisoittimia sanota orkesterisoittimiksi. MIkään ei voita kokemusta istua sisällä musiikissa, etenkin kun muut soittavat ja oma paikka lähestyy ja pääsee kruunaamaan jonkin hienon kohdan. Orivedellä nuorison orkesterikurssilla koettu Pertti Pekkasen johtama Tsaikovskin viides saa edelleen ihoni kananlihalle. Nuoren aikuisen romanttinen idealismi, kaksi viikkoa yhdessä toisten samanlaisten nuorten kanssa ja yhteisyys päätöskonsertissa on jotain, mitä sitä kokematon ei voi ymmärtää. Eikä sitä kannata juuri selittää. 

Juuri omien nuoruuskokemusteni vuoksi olen innoissani tämän syksyn avauksesta opistossamme. Kansallisoopperan orkesterin hienot soittajat tarjoavat mahdollisuuden oppilaillemme soittaa mukana ja saada ne ensimmäiset ison orkesterin tuomat kokemukset. Ne, jotka jäävät niin syvälle että ne muistaa tällaisena keski-ikäisenä ja varmaan myös sitten viimeisinä seniorivuosina. Muistan edelleen ketä suutelin Oriveden leirillä, kun Tsaikovski oli ohjelmassa. Mutta se on jo aivan oma asiani enkä kerro sitä teille. 

Konsertti tiistaina 9.9. klo 19.00 
Luvassa elämyksiä, jotka sinulle tarjoaa Kansallisoopperan orkesteri kera nuorten soittajien Keski-Helsingin, Kirkkonummen ja Länsi-Helsingin musiikkiopistoista. Konsertin johtaa Atso Almila, ja solisteina vierailevat tenori Jyrki Anttila ja baritoni Jaakko Kortekangas. Vapaa pääsy. Ohjelmassa on merkittäviä klassisen musiikin helmiä:

J. Koski: Fanfaari vaskille
E. Elgar: Pomp and Circumstance; March no 1
J. Sibelius: Valse triste
J. Sibelius: Karelia-sarja; Intermezzo
L. Bernstein: Symphonic Dances; America
M. De Falla: Tulitanssi ja Keskiyö
J. Strauss: Lepakko; Falken ja Eisenstenin duetto (solistit Jaakko Kortekangas ja Jyrki Anttila)
P. Tshaikovski: Pähkinänsärkijä ”Kukkaisvalssi”
Sävellys Kuule minä sävellän -projektin materiaaleista

Tervetuloa toivottaa Reksi. 

P.S. Myöhemmin kuulin useinkin tuota trumpetinsoittajaa samasta lähiöstä. Hän opiskeli kauppakorkeakoulussa ja soitettiin useita vuosia Boston Promenade Big bandissa. Yhteisten harjoitusten kautta meistä tuli myös ystäviä Laurin kanssa. 

P.P.S. Siiville! – Juhlakonserttimme solistina marraskuussa esiintyvä Marzi Nyman kertoo musiikin mukanaan viemästä voimasta kolumnissaan Stevie Wonderin ylivertaisuudesta. Myös Marzi on ollut nuorena Orivedellä  orkesterikurssilla.