Hei Stuba, 

Tapasi kertoa mielipiteesi ja johtaa Helsingin Kulttuurikeskusta on näyttäytynyt minulle raikkaana ja rentona. Vaikuttaa siltä, että kulttuurijohtajana pyrit sitoutumaan työhösi ja elämään tässä ajassa.  

Kesän kynnyksellä olit tarttunut aiheeseen taiteen perusopetus pitämässäsi FB-kuvablogissa. Kirjoituksesi kertoo taiteen perusopetuksen rahoituksen jakautumisesta ja musiikkiopisto-opetuksen suuresta osuudesta siinä. Katsoin parhaaksi kirjoittaa sinulle näkemykseni tästä samasta aihepiiristä, koska se saattaa auttaa ymmärtämään nykyistä tilannetta. 

Olen samaa mieltä siitä, että taiteen perusopetuksen tunnettuus on liian vähäinen ja siitä, että rahoitusta tulisi kehittää tasapuolisempaan suuntaan. Taidelajit taiteen perusopetuksessa on ryhmitelty seuraavasti: arkkitehtuuri, audiovisuaalinen taide, kuvataide, käsityö, musiikki, sanataide, sirkustaide, tanssi ja teatteritaide. TPO-laissa on lisäksi määritelty, että opetusta järjestetään ensisijaisesti lapsille ja nuorille.

Myös minä pidän tärkeänä, että lasten ja nuorten taiteen perusopetus kehittyy kaikissa taiteenlajeissa. Musiikinopetuksen laajuudelle on kuitenkin historia. Musiikissa on toimittu edelläkävijöinä ja rakennettu järjestelmä, johon sitä seuraten muut taiteenlajit ovat nyt kehittymässä ja pääsemässä. Ilman musiikkia ei olisi muita. 

Olen samaa mieltä kanssasi myös siitä, että taiteen perusopetuksen koulutuksen tehtävä ei ole tuottaa huippuammattilaisia. Ei siis musiikissakaan. Tulevat ammattilaiset alkavat kehittyä ja erottua jo varhaisessa vaiheessa, oli harrastamisen laji mikä tahansa, vaikka jääkiekko. Ilman harrastepohjaa ei sitten ole huippujakaan. Mutta kyllä musiikkiopistojen tarjoama laaja oppimäärä on juuri sitä tavoitteellista harrastamista, eikä vain ammattiin tähtäävää koulutusta. Kuten jääkiekossakin, kaikki pelaavat samassa kaukalossa, omia taitojaan kehittäen.

Hieman yksinkertaistaen voi sanoa, että laajan ja yleisen oppimäärän ero on ainoastaan erilaiset laskennalliset oppimistuntimäärät. Tämäkin jako juontaa historiasta. Opetusministeriö halusi muillekin taiteenlajille musiikin (musiikkioppilaitoslaki) esimerkin mukaisen lain ja samalla niputtaa kaikki taiteenlajit yhteiseen lakiin, mutta valtio ei tarjonnut rahoitusta samaan malliin kaikille.

Syntyneessä tilanteessa musiikkiopistoille annettiin laaja oppimäärä ja rahoitus säilyi. Muut taiteenlajit tunnustettiin yleisen oppimäärän kautta, mutta jätettiin ilman rahoitusta. On nähtävä, että tällainen kehitys on ollut tarpeellinen; turvattiin musiikin rahoitus ja muille taiteenlajeille annettiin lähtökohta, josta on mahdollisuus ponnistaa myös rahoituksen kehittämiseen.

Tästä alkoi muiden taiteenlajien opetuksen kehittyminen järjestäytymisineen, koulutuksineen ja opetussuunnitelmineen. Kaikkia taiteenlajeja yhdessä edustava Taiteen perusopetusliitto on yhtä mieltä siitä, että taiteen perusopetusta tulee edelleen kehittää purkamatta musiikin osuutta. Liiton toiminnanjohtaja Anu Hietala on tämän sinulle myös ilmaissut. 

Tunnemme lisäksi toki itsekin musiikinopetuksen pullonkaulat ja kipupisteet. Yleinen oppimäärä ei tuntemissani musiikkikouluissa ole eriytynyt musiikkiopisto-opetuksesta, mikä on valitettavaa. Näissä musiikkikouluissakaan ei ole osattu keksiä parempia tapoja opettaa kuin kahdenkeskinen opetus. Niissä annetaan siis samaa kahdenkesken tapahtuvaa soitonopetusta, kylläkin asiakkaalle kalliimmalla, kuin opistoissa. Annetaan sitä vain vähemmän ja jätetään pois yleiset aineet ja yhteissoitot, jotka ovat tärkeä osa, se pullan rusina.

Kuitenkin musiikkikoulujakin tarvitaan (ainakin pääkaupunkiseudulla), koska musiikinopetuksen kysyntä on valtavaa, suurempaa kuin muilla taiteenlajeilla yhteensä. Valtavassa kysynnässä on myös yksi peruste musiikin rahoituksen suuruuteen, mutta musiikkikoulut eivät siis ole vastaus laajemmalle ihmisryhmälle tarjottavaan musiikinopetukseen yleisen oppimäärän puitteissa. 

Lainsäätäjä on määrännyt musiikkiopistoille tehtävän ja kunnille sen rahoitustehtävän. Toteutamme siis opetussuunnitelmia ja tuntuisi erikoiselta keksiä muita tapoja opettaa, kun nykyiset on meille kerran opetussuunnitelmien perusteissa määrätty ja hyviksi todettu. Aivan kuten kouluissakin pitää noudattaa OPSeja. Toki käytämme henkilökohtaisen opetuksen rinnalla monipuolisesti muitakin opetustapoja, kuten edellisessä kappaleessa kerroin. 

Musiikkiopiston rehtorina olen valmis ja joudunkin miettimään rahoitukseen mitoitettua, parasta mahdollista tapaa ohjata suomalaisia nuoria kohti tasapainoista elämää. Teen sen vallitsevissa olosuhteidessa. Uskon kaikkien taiteenalojen vilpittömään haluun kasvaa yhdessä merkittäväksi hyvinvointitekijäksi tämän ajan Suomessa, jossa tarvitaan yhteen hiileen puhaltamista. Haluan tässä vielä korostaa sitä, että myös minulle on tärkeää kaikkien taiteenlajien opetuksen kehittäminen ja pyrin sen myös teoillani osoittaamaan. 

Olen iloinen siitä, että aiot kehittää helsinkilaisen tanssikoulun rahoitusta, sillä myös minusta se on järkevää ja hienoa. Toivottavasti ymmärsin väärin, että saman verran tarvitsisi ottaa pois lapsilta ja nuorilta, jotka ovat musiikin parissa. Se taas ei olisi järkevää. Toivottavasti osaat osaltasi miettiä vaihtoehtoisia keinoja, joissa kaikki taiteenlajit kehittyvät edelleen.

Tekstissäsi mainitsitkin, että Taiteen perusopetuksen rahoitus on ainoa lakisääteinen meno kassassasi. Voisiko sieltä sitten tanssin lisäksi nostaa toisenkin, esim. sirkus-, kuvataide-, käsityö-, sanataide- tai teatterioppilaitoksen Helsingin toiminta-avustuksen piiriin, ottamatta pois nykyisiltä? Se olisi kulttuuriteko.

Petri,
Keski-Helsingin musiikkiopiston rehtori

P.S. Helsinkiläiset saavat musiikkiopistojensa kautta vähän enemmän kuin ehkä tiedostavatkaan. Musiikkiopistoni työllistää tuntiopettajissa useita muusikoita, jotka saavat pienen säännöllisen tulon opetustyöstä ja voivat harjoittaa samalla omaa taiteen tekemistään freelancerkentällä vakinaisten orkesterimuusikoiden työn ulkopuolella. Musiikinopetuksen rankka leikkaaminen kohdistuisi nimenomaan tähän ihmisryhmään ja tulisi näkymään opetustarjonnan yksipuolistumisen lisäksi voimakkaana työttömyyden kasvuna alallamme. 

P.P.S. Haluan samalla oikaista virheellisen tiedon, jonka usein kuulen. Musiikkiopistoissa ei opeteta ainoastaan klassista musiikkia, vaan siellä opetetaan soittamaan soittimia. Viululla siis soitetaan enimmäkseen klassista, mutta kyllä kansanmusiikkikin soittotunnella soi. Soitinlähtöinen musiikinlajien valinta on siis luonnollinen. Itse pasunistina opetan kaikkia soittimella eteen tulevia musiikinlajeja. Tosin hevi jää vähemmälle, vaikka olen soittanut mm. Waltarin ja Don huonojenkin levyillä.

P.P.S. Olen muuten vakuuttunut siitä, että taiteet ovat tässä ajassa aivan ehdottomasti tärkeimpiä ihmisten kouluttajia Suomessa. II asteen aloituspaikkoja musiikissa vähennetään 65 %, mutta lähihoitajien aloituspaikkoja lisätään. Lähihoitajien tarve kyllä kasvaa, mutta kuka maksaa heidän palkkansa? Kummalta alalta löytyy enemmän uskallusta ja luovuutta ryhtyä itsensä työllistäjäksi? Uskallan heittää, että musiikkikoulutuksesta valmistuu tulosvastuullisempia lähihoitajia, jotka ovat myös valmiimpia tarvittaessa vaihtamaan alaa.