Musiikkia soittaessa aika muuttuu erilaiseksi. Musiikkia ei mitata minuuteissa ja sen virrassa on olemassa vain se hetki, jota soitamme. Ei voi olla soittamassa etukäteen, ei edellä, eikä soittaa enää jo soitettua.
Musiikki vaikuttaa soittajaansa ja hänen ajantajuunsa. Yhdessä musisoivat ihmiset muuttuvat yhdeksi, yhdessä soittavaksi joukoksi, yhtyeeksi, bändiksi tai orkesteriksi, joka on samassa sykkeessä eli tahdistuu. Tällaista ei voi kokea juuri miussään muussa tilanteessa.
Hirmuhallitsijatkin ovat laittaneet ihmiset marssimaan tahdissa ja samalla pelänneet musiikin tekijöitä, jotka usein ovat näytelleet tärkeää roolia esimerkiksi kansakuntien itsenäistymisessä.
Ihanaa on ajatella, että vauvan tärkein aisti on kuulo, joka alkaa kehittyä kun hän tuntee äitinsä sydämen sykkeen. Jossain kaukana kohdun ulkopuolella jo kuuluu kumeita ääniä maailmasta, jota hän voi vielä odottaa ennen syntymäänsä. Avaruussukkulassa, joka kiertää planeettaa, on ajan taju kuin kohdussa...
Oma taju, eläjälle juuri sopivassa sykkeessä.
Minulla on ilo onnitella tänä vuonna 14 perusopintonsa suorittanutta oppilastamme ja kahta syventävien opintojen päättötodistuksen saajaa. Toivottavasti olette saaneet elää sykkeessänne ja löydätte itsellenne sopivan vastaisuudessakin.
Onneksi olkoon!
TODISTUKSET JA STIPENDIT
Keski-Helsinginmusiikkiopistossa vuonna 2024
Perusopintojen päättötodistus:
Taika Granroth, Mindel Guthwert, Elsa Järvinen, Okko Kleino, Elsi Kröger, Veera Lavi, Pihla Leino, Emma Mahlanen, Aarne Neuvonen, Venla Rosenlund, Beata Sippel, Crissa Sutton, Tyyne Vahtikari, Pihla Viherä
Syventävien opintojen päättötodistus
Tia Ayikar, Laura Kyllönen
Henkilökohtainen kannustusstipendi
Taika Granroth on kehittänyt monipuolista muusikkoutta soittajana, sovittajana sekä oman musiikin tekijänä. Oboistina hän on tarttunut uusiin haasteisiin, jotka ovat tuoneet mukanaan uusia taitoja varsinkin yhteissoiton saralla. Hän on aina valmis tukemaan nuorempia soittajia sekä osallistumaan yhteissoittoprojekteihin.
Valeria Haapanen
Olet tehnyt hyvää harjoittelutyötä koko vuoden ja olet osallistunut tunnollisesti myös erilaisiin kamarimusiikkiryhmiin. Edistymisesi on ollut ilahduttavaa ja ansaitsee tunnustuksen.
Untamo Heikkinen
Unski on nuori jalkapalloilija, joka on edistynyt soittamisessa huomattavan nopeasti. Kahden musiikkiopistolukuvuoden jälkeen hänellä on jo varma tekniikka, voimakas ääni ja vikkelät sormet. Nuotinluku sujuu helposti ja hän oppii uudet kappaleet saman tien. Tämä stipendi kannustakoon häntä jatkamaan samaan malliin!
Akseli Hevossaari
Kiitos sinulle pitkäjännitteisestä työstä trumpetin ja musiikin parissa. On ollut ilo työskennellä yhdessä ja saada seurata, idearikkauttasi, kokeilunhaluasi ja paloasi musiikkiin monissa eri musiikin muodoissa. Kaikkea hyvää sinulle uusiin aluevaltauksiin musiikin parissa!
Kaspia Kenttä
Kaspia on musiikin saralla ottanut huikeita edistysaskeleita. Bassoa on treenattu ahkeasti kotona, mikä on edesauttanut suurta kehittymistä. Ja hän on ollut myös kamariorkesterissa pulttikaverinsa Crissan kanssa väripilkkuna tukemassa ala-äänten sointia.
Marlo Komppa
Marlo on positiivinen tapaus. Hänellä on hyvä yleissivistys sekä musiikissa että muuten. Hän tulee tunneille iloisena ja hymyilevänä ja soittaa samat asiat usein sekä pianolla että kitaralla, aina musiikki edellä. Hänestä on tullut hyvä esiintyjä, joka ei kaihda myöskään huumoria, mikä asia lämmittää opettajan mieltä erityisesti.
Olivia October
Olet edistynyt vuoden aikana nopeasti ja osoittanut suurta oma-aloitteista innostusta sellomusiikkia kohtaan.Olet kehittynyt myös jo taitavaksi harjoittelijaksi ja olet mielellään mukana erilaisissa projekteissa. Tästä syystä ansaitset stipendin.
Crissa Sutton
Crissa on musiikin alueella osoittanut huikeaa omatoimisuutta ja aktiivisuutta. Hän on musiikkiopiston lisäksi pyörittänyt omaa bändiään ja soitellut sillä keikkoja ympäri Helsinkiä. Omien soittoläksyjensä lisäksi hän on aktiivisesti etsinyt myös itse soitettavaa materiaalia. Ja hän on ollut myös kamariorkesterissa pulttikaverinsa Kaspia kanssa väripilkkuna tukemassa ala-äänten sointia.
Eini Tyrisevä
Sinä olet osoittanut poikkeuksellista sitoutumista harjoitteluun ja opiskeluun heti ensimmäisenä opiskeluvuotenasi. Sinusta huokuu motivaatio oppimaan ja oletkin edistynyt hurjaa vauhtia teknisesti.
*
HelloCello-ryhmä Kiti Aspiala, Uno Ylönen, Veikka Malinen ja Heikki Lepistö
Aktiivinen nuorten sellistien porukka, joka on esiintynyt ansiokkaasti monissa tilaisuuksissa vuoden aikana. Olette oppineet useita kappaleita ja kehittyneet ryhmänä valtavasti! Yhteissoiton energiaa ja musiikin iloa, siitähän tässä onkin kyse. Olette ansainneet stipendin!
Viuluryhmä Aarni Hevossaari, Juuli Kröger ja Aili Uusivirta
Nämä musikaaliset ja herkät toisiaan motivoivat ja toisiltaankin oppivat soittajat ovat vuoden aikana tarttuneet sinnikkäästi kukin omiin haasteisiinsa. He ovat musisoijina kehittyneet aimo harppauksen sekä ryhmänä että yksilöinä pitkäjänteisyydessä, soittimensa tekniikassa, rohkeudessa ja ilmaisussa. Vibratoakin alkaa löytyä!
Tutti Fruttin alttoviulistit: Myy Heikkinen, Aatos Järvenpää, Selma Laivuori, Alvin Pasma, Matilda Salin, Bea Uusitalo ja Vilho Vuolanto
Lähihistorian (ellei pidemmänkin ajan) suurin alttoviulusektio pienimpien soittajien orkesterissa, 7 alttoviulistia! Alttoviulistit ovat orkesterin keskellä, ollaan orkesterin sydämessä. Siitähän on monenlaista etua; orkesteriharjoituksessa näkee ja kuulee kaiken, ja mikä parasta; saa kavereita monelta suunnalta. Paljon taitoja ollaan vuoden aikana opittu, ja välillä on pitänyt muistaa keskittyä tarkasti itse asiaan. Tämän porukan kanssa ei tylsää hetkeä tule!