Keski-Helsingin musiikkiopisto on muutaman vuoden aikana tehnyt yhä tiivistyvää yhteistyötä Kallion musiikkikoulun ja Resonaarin kanssa. Yhteisiä hankkeita ovat olleet mm. Unelmien soitonopetusta, Unelmien musiikkioppilaitos ja tänä syksynä päättyvä Kaikkien musiikkiyhteisö -hankkeet, joita on rahoittanut Opetushallitus.
Unelmien soitonopetusta -hankkeessa olemme ottaneet yhteistoiminnan alkuaskelia ja kehitelleet yhteisiä mataklan kynnyksen tapahtumia, opekaveritoimintaa ja hgenkilökuntien koulutusta. Unelmien musiikkioppilaitos -hankeen avulla teetimme selvityksen seuraavista askeleista kohti uutta oppilaitosta. Kohti unelmien musiikkioppilaitosta -selvityksen laati Cupore. Selvitys kuvaa varsin hyvin tämänhetkistä musiikin ja musiikin taiteen perusopetuksen kenttää Helsingissä Tuotimme myös videon, jonka voit katsoa tästä.
Kaikki tämä tehty työ saa jatkoa, kun olemme päässeet mukaan Jane ja Aatos Erkon säätiön rah9iuttamaan hankkeeseen, jonka nimi on Tulevaisuuskestävä oppilaiutoskulttuuri. Hanketta hallinnoi Suomen konservatorioliitto ja sitå ohjaa Suomen musiikkikoulutuksen visio 2030 -hankkeen ohjausryhmä. Hankkeessa on kolme pilottia, joista ensimmäistä saamme toteuttaa.
Tulevaisuuskestävä oppilaitoskulttuuri -hankkeen aloitusseminaari
pidetään keskiviikkona 9.10. klo 13.00 alkaen. Seminaaria voi seurata suorana striiminä.
Ohjelma ja striimilinkki: Tulevaisuuskestävä oppilaitoskulttuuri.
Tervetuloa tekemään kanssamme tulevaisuuden musiikinopetusta!
Reksi