Erikoistutkija, KT Tuire Palonen Turun yliopistosta käyttää esimerkkinä asiantuntijaksi kasvamisesta lintujen bongauksen opettelua. Lintujen tunnistamisessa kirjoja katsomalla on hyvät puolensa, mutta harvoin pääsee lintuja tarkkailemaan juhlapuvuissan liikkumattomina paikoillaan niin kauan, että voi luottaa tunnistukseensa. Tarvitaan monenlaisien havaintojen kokonaiskuvaa, joka syntyy vuosien kokemuksista. Esimerkiksi kuinka lintu lentää, kuinka se ääntelee ja milaisesta ympäristöstä sen ylipäätään voi tavoittaa. Kokemus kerääntyy kovalla harrastamisella, porukoissa kulkemisella ja jatkuvalla itsensä kehittämisen halulla. Jokaisella on mahdollisuus kehittyä aidoksi bongariksi. 

Musiikin opettaminen on vastaavaa asiantuntijuutta, eksperttiytä, jossa monien vuosien kokemus ohjaa opettajan toimintaa. Eri-ikäisten ja taitoisten oppilaiden kanssa toimitaan eri tavoin. Välillä ohjataan tiukasti kovan harjoittelun kautta, välillä heitellään ideioita ja välillä annetaan liekaa, jotta oppilas saa opetella itse kantapään kautta asioita. Useista opettamisen välineistä kehittyy rutiineja, joita ei edes paljon tarvitse miettiä. Ne on sisäistetty ja kokemus kertoo niiden toimivan mainiosti yleisissä vastaan tulevissa tilanteissa.  

Rutiini ei ole huono asia, vaan normaalien käytäntöjen sujuvuutta, hyvää arkipäivää. Rutiini sisänsä ei ole asiantuntijuutta, eikä vain rutiineilla pärjää. Rutiinien hioutuminen jättää tilaa reagoida uusiin tai muuten yllättäviin tilanteisiin. Näin asiantuntijalla on mahdollisuus keskittyä vastaantulevaan erikoiseen asiaan ja antaa sille tilaa ajatuksissaan ja teoissaan.

Musiikkiopisto jos mikä on asiantuntijayhteisö. Asiantuntijoita yhdistää pedagogiikka vaikka eri soitinten hallinnassa tarvittavat taidot ovat hyvinkin erilaisia. Opettamisen taidoissa minun on helppo nähdä ja kuulla mielessäni lintuja erilaisissa höyhenissä, lentoratoja, jotka saavat moninaisuudessaan minut haukkomaan henkeäni ihastuksesta, taikka pedagogisen sanailun ääntelyä saatikka soidinäänistä sielukkaita soittajaisia. Rikasta musiikkiopistoelämää! 

Suomalaisten opettajien ammattitaito kasvaa edelleen jatkuvasti, he saavat koulutusta ja osaavat opettaa monella eri tapaa hyvin, hyvin monenlaisia erilaisia oppilaita. Opettamisen taitoa voi opettaa ja opettamisessa voi olla lahjakas. Mutta lahjakkuus on kehitettävissä oleva taito, ei ole olemassa vain hyviä (lahjakkaita) tai huonoja (lahjattomia) ihmisiä. Mutta toivon, että on olemassa vain kannustavia oppimisympäristöjä ja hyväksyviä, arvostavia opettajia ja kollegoita. 

Myös asiantuntijayhteisön johtamiseen tarvitaan asiantuntijuutta. Mutta kuinka kehittyä hyväksi asiantuntijoiden johtajaksi? Oman ikäkauteni musiikkiopistojen rehtorit eivät ole saaneet asiaan erityistä koulutusta ja useimmat ovat opetelleet asiat kuten bongarit. Kantapään kautta, erilaisista tilanteista syntyneitä havaintoja miettien ja opetellen seuraavilla kerroilla tekemään asioita paremmin. Tie on hyvä, mutta kivikkoinen.

Onneksi myös johtamisen taitojen kouluttaminen alkaa olla taideoppilaitosten arkipäivää. Yksinkertaisten asioiden hoitaminen tai hankalien tilanteiden ratkaisu ei ole salatiedettä yhtään enempää kuin lintujen tunnistamiseen tarvittavien taitojen käyttöönotto. Taitoja pitää vaalia ja kehittää. Siksi itselleni on tälle lukuvuodelle hyvänä haasteena Sibelius-Akatemian halinnoima Kehittyvä rehtori -koulutus. Olen asettanut itselleni henkilökohtaisia kehittymiskohteita, joita en aio paljastaa tässä. On hyvä asettaa itsensä altiiksi ja kysyä työtovereilta keväällä, että ovatko huomanneet mitään...