Elämme projektien maailmassa.

Musiikin opiskelun muokkaaminen ja sopeuttaminen projekteihin on välillä äärettömän intouttavaa, ja välillä turhauttavaa ja ahdistavaa. Projektit eli käytännössä opetuksemme kehittämiseen ja esiintymisiin suuntautuva tekeminen on suola sopassa tai kerma kakussa.

Saamme siitä paljon intoa ja paljon uutta, jota voimme sitten hyödyntää eteenpäin tulevissa kohtaamisissa. Nuoret saavat projekteista kokemuksia, joiden kautta heidän valmiutensa kohdata uutta paranee ja opettajat saavat uusia näkökumia ja välineitä opetukseen. 

Projektit saavat suuren huomion opistomme Trioli-lehdessä, sisäisessä ja muussakin tiedottamisessamme, esimerkiksi täällä minun verkkopäiväkirjassani. Niissä on uutuuden ja erilaisuuden ja ainutkertaisuuden viehätys ja siksi niistä kerrotaan paljon.

Wikipediassa projekti määritellään seuraavasti: Projekti poikkeaa monista muista toiminnan organisointitavoista erityisesti päämääräsuuntautuneisuutensa, väliaikaisuutensa ja ainutkertaisuutensa vuoksi. Projekteilla on tarkkaan määritelty alku, loppu ja aikataulu toteutusta varten. Projekteihin liittyy usein jotain monimutkaista, esimerkiksi vaikeasti ennakoitavia riskejä tai erityistä luovuutta ja erikoisosaamista vaativia tehtäviä.

Voisiko koko opetuksemme perustua projekteihin?
En tiedä, ajatteleeko joku todellakin näin. On kuitenkin nähtävissä, että erilaisten projektien osuus toiminnasta kasvaa tulevaisuudessa. Suunnitellaan toimintaan olennaisesti lisäarvoa antavia projekteja esimerkiksi kamarimusiikin, yhteissoiton tai jonkin muun musiikillisen osa-alueen kehittämiseksi. Tällaisen toiminnan rahoitusta varten on tehtävä projektianomuksia ja selvityksiä, suunnitelmia, toteuttaa ne ja raportoida niistä.

Samalla jokainen oppilas elää opettajansa kanssa henkilökohtaisissa projekteissaan, joita voivat olla uudet asteikot ja uudet kappaleet orkesteristemmojen opettelu tai artikulaation parantaminen ja äänialan kasvattaminen, puhtaammin soittaminen jne.

Musiikkiopistoissa opetellaan soittamaan. Soittamaan oppiminen vaatii pitkäjänteistä ja määrätietoista työtä, itsensä kehittämisen halua ja itsensä likoon laittamista. Sitä ei voi oppia lyhyessä ennalta määrätyssä ajassa, vaikka tavoitteita asetetaankin viikottain.

Musisoimaan oppiminen on koko elämän kestävä projekti.

On siis tärkeää huomata, että vaikka projektimme näkyvätkin ja rikastuttavat toimintaamme ja luovat paljon kivaa toimintaamme, on luokissa tehtävä viikottainen työ eli soittotunnit edelleenkin koko soittotaiodon perusta.

Nämä ajatukseni ovat kirvonneet tehdessämme toiminta-avustusanomusta Helsingin kaupungille. Uskon, että kaupungin kulttuurikeskuksen virkamiehet ymmärtävät tällaiset asiat. Sen varmaan näemme toiminta-avustuksemme suuruudessa.

Ja projekteista kiinnostuneille pari näytettä Kuule minä sävellän -projektista:



Menestystä kaikille oman elämän projekteihin, sekä lyhyisiin, että elämän mittaisiin.