Keski-Helsingin musiikkiopiston vuosittain toimitettava musiikkikasvatuslehti Trioli ilmestyy ensi maanantaina. Sen teemana on hetken pituus. Tässä pääkirjoitukseni.

Soiva musiikki on ajassa liikkuvaa muotoa. Siihen verrattuna paperille piirretty nuottikuva on haalea – kuin vertaisi kädessään olevaa karttaa ja ympärillä näkyvää luontoa. Karttaan ei ole piirretty naavaa kuusen kylkeen, ei luonnon tuoksuja, eikä kartta kerro muurahaisten liikehdinnästä polulla tai kuinka vihreä on nurmi, saatikka että se kuvaisi taivaalla kirskahtelevan lokkiparven. Ne pitää itse huomata.

Voiko lapsen taju ajasta olla samanlainen kuin aikuisen? Kolmivuotiaan lapsen elämästä yksi vuosi on kolmannes. Lapsena tai nuorena koetut hetket ovat merkityksellisimpiä.

Miten nuori kokee oppimistilanteen? Kokeeko hän sen samoin kuin opettajansa? Ohikiitävä hetki luokkahuoneessa voi olla vain pitkä tai sitten sisällöltään ainutlaatuinen. Elämyksen syvyys ratkaisee hetken arvon.

Onko minun käsitykseni ajasta samanlainen kuin naapurini tai kollegani? Musiikkioppilaitosjärjestelmämme aikaperspektiivi on pitkä kuin ihmisikä, mutta sillä on omat hetkensä, jolloin on luotu jotain ainutlaatuista.

Matkalla ajan kulku vaikuttaa erilaiselta, kun on irti arjesta. Matkata voi lähelle tai kauas ja matkaan voi käyttää eripituisia aikoja. Kokemukset ovat uusia ja maut eksoottisia. Oltiin Raumalla tai Uralilla, kokija ratkaisee niiden viehätyksen.

Tämän vuoden musikkikasvatuslehti Trioliissa on ajan kokemisen ja musiikin yhteyksistä erilaisia näkökulmia. Toivomme, että saat lehtemme parissa hyviä hetkiä.