Keski-Helsingin musiikkiopiston kannatusyhdistyksen puheenjohtaja Riitta Palmén puhui opistomme 35. toimintavuoden päätöskonsertissa. Sain luvan julkaista puheen Reksin blogissa. Kiitokset Riitta!

HYVÄ 35-VUOTIAS!!

Keski-Helsingin Musiikkiopistosta on tullut energinen, aikaansaapa; itsevarma ja hyvissä voimissa oleva – mutta samalla myös seesteinen ja hillitty nuori aikuinen. 

Mahdolliset lastentaudit on jo podettu – murrosikää ja varhaisaikuisuuden rellestysvuosia ei sankarillamme tainnut koskaan ollakaan.

Haluaisin nostaa puheenvuorossani esiin Keski-Helsingin musiikkiopiston ominaisuuksia ja kvaliteetteja sillä lailla, kuin ne minulle soittajan äitinä ja kannatusyhdistyksen hallituksen puheenjohtajana ovat näyttäytyneet.

Kuulijoita saattaa kiinnostaa omaan opistosuhteeseeni liittyvä anekdootti: pienenä pianistina Riihimäen musiikkiopistossa jumaloin yhtä opettajaani (opettajat valitettavasti vaihtuivat usein, mutta tämä nimenomainen pysyi muutaman vuoden). Törmäsin ihailuni kohteeseen muutama vuosi sitten Keski-Helsingin musiikkiopiston historiikkiasioiden yhteydessä: opistomme perustaja Helena Tyrväinen oli tuo lapsuuteni suosikkiope. Helena perusti opistomme yhdessä oopperalaulajaisänsä Veikko Tyrväisen kanssa. Maailma on pieni – ja erityisen tiivis se on minun kohdallani ollut Keski-Helsingissä. Johtokunnan minua edeltävä puheenjohtajakin oli nimeltään Palmén…  

Entisen pääministerin meille opettamalla tavalla löydän musiikkiopistostamme käsiteltäväkseni kolme pointtia: nostan seuraavassa esiin musiikkiopiston organisaationa, taidekasvattajana sekä inhimillisenä yhteisönä.

Organisaatio Keski-Helsingin Musiikkiopisto 

Keski-Helsingin musiikkiopisto on juridinen henkilö, jonka taloudellisen aktiviteetin vuosittainen suuruusluokka on noin miljoona euroa. 

Tästä summasta lähes 800 tuhatta menee henkilöstökuluihin, ja noin 180 tuhatta vuokriin ja toimitila- ja välinekuluihin. Loput parikymmentätuhatta käytetään konsertteihin ja hallintoon. Miljoonan rahoitus tulee meiltä oppilaiden perheiltä (n 250 TEUR), Helsingin kaupungilta (n. 200 TEUR) ja Suomen valtiolta (reilu 500 TEUR).

Näillä rahavirroilla kuukausi- ja tuntipalkkaiset korkeasti koulutetut ja erittäin pätevät opettajat antavat lähiopetusta 240 musiikkiopiston opiskelijalle ja 230 muskarilapselle. Toimiston osaava ja motivoitunut henkilökunta huolehtii ’maapalveluista’. Orkesteria johtaa rehtorimme Petri, joka vastaa kaiken toimivuudesta. Petrin apuna toimii yhdistyksen johtokunta, joka työskentelee kahden vuoden mandaattiperiodeilla vapaaehtoisvoimin. Kokonaisuus toimii puheenjohtajan näkökulmasta loistavasti. 

Oma johtamisfilosofiani on ollut; mikä ei ole rikki, sitä ei pidä korjata. Tässä alati muuttuvassa maailmassa ja organisaatiouudistusten ja muiden korjausliikkeiden maailmassa olen valinnut säilyttävän strategian: ryhdytään muutoksiin vasta sitten, kun on pakko. 

Näköpiirissä ei ole valtion- eikä kaupunkien avustusten nousu. Tuon miljoonan euron kokonaisuuden tulopuoli ei kasva – kulut kylläkin. Elämme matalan inflaation aikaa, mistä syystä mitään kulujen kasvun automaatiota ei juurikaan ole. Mutta kuluilla on taipumus kuitenkin nousta ja täten ajan myötä aiheuttaa painetta miljoonan raamin kanssa. 

Ennustukseni on, että joidenkin vuosien kuluttua Helsingin musiikkiopistot joutuvat – kouluverkon lailla – kääntämään katseensa toisiinsa yhteistyömuotojen hakemiseksi yksikkökoon kasvattamiseksi, opetustarjooman laajentamiseksi ja hallinnon tuottavuuden tehostamiseksi. Muutosten aika ei kuitenkaan ole vielä. Laajasti verkottunut rehtorimme pitää silmät ja korvat auki taidekasvatuksen kentässä, mistä syystä Keski-Helsingin musiikkiopisto on paitsi hyvin informoitu, myös strategisesti valmiustilassa mahdollisten muutosten valmisteluun ja lopulta päätöksentekoon.

Taidekasvattaja Keski-Helsingin musiikkiopisto

Arvioidessani opistomme taiteellista tasoa, on minun amatöörinä turvauduttava näkemääni ja kuulemaani. Entinen rehtorimme Paula Jordan puhui usein ja paljon opiston soivasta tasosta ja siitä, kuinka Keski-Helsingin musiikkiopiston soiva taso on opiston kokoon nähden erinomainen. Sen verran olen muiden opistojen konsertteja seurannut, että pienellä vertailuotannallani voin yhtyä Paulan analyysiin. Petrin kaudella soiva taso ei ainakaan ole laskenut. Juhlavuoden pääponnistus, konsertti Kulttuuritalossa, oli opistomme varsinainen voimannäyte – niin järjestelyiden kuin ohjelmankin puolesta. Rinta meinasi yleisössä pakahtua ylpeydestä kaikesta mitä juhlaillan aikana kuultiin, nähtiin ja koettiin.

Lapsen saattaminen ja saaminen musiikkiopistoon taidekasvatuksen piiriin on mielestäni jollei nyt Lotto- niin ainakin Keno-voiton tasoinen onnenpotku. Sosiaalisessa mediassa liikkuu runsaasti aineistoa, joka kertoo musiikin harrastamisen suotuisista vaikutuksista lapsen psyykelle ja kehittymiselle. Äitinä olen vakuuttunut siitä, että pitkäjänteinen harrastaminen – tosiasiassa käsityötaidon oppiminen instrumentin hallinnan kautta – antaa nykylapsille aivan poikkeuksellisen arvokasta oppia pitkäjänteisyyteen. 

Yksityishenkilönä uskon, että juuri kyky pitkäjänteiseen työhön, jossa tyydytys ja palkinto eivät seuraa välittömästi, on tulevaisuudessa yhä harvinaisempi ominaisuus ja merkittävämpi menestystekijä – opinnoissa ja työelämässä. 

Olen sanomattoman kiitollinen Keski-Helsingin musiikkiopistolle kaikesta siitä, mitä musiikinopiskelu ja –harrastaminen ovat lapselleni antaneet: taitojen lisäksi monipuolista aivojumppaa ja muita elämäntaitoja tukevia valmiuksia. Näiden arvokkaiden valmiuksien jakamisesta opiston opettajat voivat olla todella ylpeitä. 

Inhimillinen yhteisö

Rahat, organisaatiot, hallinnot, opetussuunnitelmat ja projektit ovat musiikkiopiston olemassaolon kannalta tärkeitä ja välttämättömiä. Niitä hoidamme huolella ja osana toiminnan arkista pyörittämistä. Ilman infrastruktuuria näin merkittävä ja monia ihmisiä koskettava operaatio ei hallitusti toimisi.

Se, mikä ei ole arkista eikä hallintomekanismeille alistettua on Keski-Helsingin musiikkiopiston inhimillinen taikapiiri: se yhteisö, joka sulkee sisäänsä meidät kaikki, joko aktiivisina toimijoina tai epäsuorina ulkokehäläisinä eli vanhempina, sukulaisina ja ihailevana yleisönä. 

Keski-helsingin musiikkiopiston kerrannaisvaikutukset ulottuvat paljon pidemmälle kuin Ebeneser-talon luokkahuoneisiin, odotustiloihin ja toimistoihin.

Musiikin voima vyöryy opetustilanteesta koteihin, joista harjoitusten kautta konserttilavoille ja pienempiin musisointi- ja esitystilanteisiin. Olisi joskus kiinnostavaa analysoida, kuinka pitkälle yhdestä soittavasta lapsesta kiirivä hyvä energia ja musiikki kantavat. Mieleeni tulevat nopeasti ne lukemattomat koulujen juhlat, perhejuhlat, häät ja hautajaiset sekä katusoitto, joissa Keski-Helsingissä opitut taidot ovat sävelinä helisseet.

Musiikin kieli puhuu sydämestä sydämeen. Keski-Helsinki on tiivis yhteisö, jossa on hyväksyntää, myötätuntoa, kannustusta ja ystävyyttä. Nämä inhimilliset ’hyvät’ materialisoituvat parhaiten Päivölän-leireille, joiden satumaisesta tunnelmasta palautuminen ja arkeen palaaminen on ainakin aina itselläni kestänyt ihmeen kauan. Että meillä on rehtori ja leirinjohtaja, joka tuntee jokaisen lapsen nimeltä ja jaksaa jäädä jokaisen leiriläisen kanssa Päivölän raitilla vaihtamaan kuulumisia ei lakkaa hämmästyttämästä minua.

Musiikkiharrastuksessa syntyvät ystävyyssuhteet taitavat kestää läpi elämän. Sellaista olen ollut havaitsevinani ikäisteni muusikkojen keskuudessa. Poikani musaopistoystävyyssuhteet ovat kestäneet ekaluokasta ja ekasta musaopistovuodesta asti. Näin abikeväänä tällaiset asiat tulvivat mieleen ja liikuttavat.

Hyvä 35-vuotias seurueineen! Kiitos näistä vuosista. Olen – ja lapseni ja koko perheeni on – saanut sinulta paljon. Olen pyrkinyt omalla työlläni antamaan edes hieman takaisin – taidan edelleen ja ikuisesti olla velallisen roolissa. Punnukset eivät millään yksityisillä ponnisteluillani taida mennä tasan.

Riitta Palmén
Keski-Helsingin musiikkiopiston kannatusyhdistys ry:n puheenjohtaja