Erilaiset oppijat oli musiikkiopistomme Trioli-lehden toissavuoden teemana. Silloin käsittelimme aihetta maailmaa syleillen, emmekä pyrkineet mihinkään tiukkaan tulkintaan siitä, mikä on erilainen oppija. Lähtökohtana oli sallivuus ja yleensä ihmisten hyväksyminen sellaisina kuin he ovat.

Lähtökohta on mielestäni edelleenkin oikea ja tärkeä. Antaa kaikkien kukkien kukkia ja kaikenlaisten ihmisten elää ja olla tässä maailmassa rinnakkain. Ja myös musiikin opiskelussa. Mutta tasavertaisuuteen pyrkimisen kannalta on myös erilaisen oppijan oma etu, jos heidän erityislaatuisuutensa on tunnistettu ja sille saatu nimi.

Kuopion konservatorion rehtori Anna-Elina Lavaste on tehnyt tutkimuksen siitä, kuinka musiikkiopistot ottavat huomioon erityisoppilaat opetussuunnitelmiensa ja käytäntöjensä kautta. Tutkimus on tehty Savonia ammattikorkeakoulun musiikin koulutusohjelmassa ja sen nimi on: "Haastavaa ja palkitsevaa"  Oppimäärän ja opetuksen yksilöllistäminen musiikkioppilaitoksissa. Olin itse yksi tutkimukseen osallistuneista vastaajista.

Hämmästyttävää on se, että 85 musiikkiopistosta kyselyyn vastasi vain 37 opistoa. Onko asia liian kaukainen muille kuin vastanneille vai onko syy vain laiskuudessa, jää siis selvittämättä. Toivottavasti kuitenkin erilaisuus sallitaan ja vastaamatta jättäneissäkin opistoissa suhtaudutaan positiivisesti erilaisuuteen.

Oma asenteeni ennen tutkimuksen lukemista oli, että omassa opistossani asiat ovat hyvällä mallilla. Haluan ajatella, että meillä joka ainoalla oppilaalla on henkilökohtainen opetussuunnitelma, joka soveltaa  esimerkiksi etenemisnopeudessa tai nuotinlukuasioissa jokaisen omaa oppimiskykyä ja senhetkistä kasvutilannetta. Näin myös erityisoppijat ja nk. tavallisesta oppilaasta enemmän poikkeavat tulisivat samalla tavalla huomioiduiksi kuin muut.

Tähän on kuitenkin hidasteita. Omasta mielestäni ikävä asia on se, että vanhemmat joskus jopa tietoisesti salaavat soitonopettajlta edistymiseen vaikuttavia seikkoja ja jättävät kertomatta diagnosoiduista asioista, esimerkiksi lukihäiriöistä. Näin he vain hankaloittavat oman lapsensa elämää. Perheen on hyvä oman harkintansa mukaan kertoa myös perheessa tapahtineista suurista muutoksista, vaikka lähipiirin kuolemantapauksista tai avioeroista. Kannattaa muistaa, että opettaja tekee työtään nimenomaan oppilaan parhaaksi.

Anna-Elina Lavaste esittelee myös mallin, jonka avulla oppilaitokset voisivat tehokkaammin huomioida opetuksen yksilöllistämisen. Oppilaitos voisi kirjata toimintoihinsa ja opetussuunnitelmiinsa seuraavat asiat: Joustavan yksilölähtöisen periaatteen, erityislapsille suunnatun opetustarjonnan, opetuksen yksilöllistämismahdollisuuden, yksilöllistetyn oppilasvalinnan mahdollisuuden, henkilökohtaisen opoetussuunnitelman tekeminen, tasosuoritusten yksilöllistämisen, sekä yksilöllistetyn opetuksen toteuttamismahdollisuudet oppilaitoksessa. Näin oppilaat olisivat tasavertaisempia.

Myös yleisellä tasolla Anna-Elina Lavasteen näkemykset musiikkikasvatuksen kehittymisestä ja musiikiopistojen tulevaisuuden haasteista ovat tarkkaan osuvia. Suosittelen tutkimuksen lukemista; viimeisten lukujen sisällöt kertovat, että Lavaste tuntee alan läpikotaisin, tiedostaa ongelmakohdat ja haluaa kehittää suomalaista musiikkikasvatusta.Tämä tutkimus osaltaan tekee sitä.

Tutkimus on opettajanhuoneemme kirjastossa luettavissa.
Sen voi myös  ladata: Haastavaa_ja_palkitsevaa.pdf.