Elinikäinen rakkaussuhde

Pikkupoikana pianotunneilla paljastui kaipuuni romantiikkaan. Thompsoneissa tai Aaroneissa ei siitä vielä ollut valtavasti haittaa, mutta sonatiinien yltiöromanttinen tulkinta saattoi olla opettajalleni haaste. Kun kasvoin murrosikäiseksi, ymmärtäväinen opettaja osasi johdattaa; välillä annettiin liekaa ja välillä harjoiteltiin täydellä teholla. Yö meren rannalla kosketti vahvasti ja jäi elämänikäiseen repertuaariin.

Ensimmäisen LP-levyni hankin Tunnelin levystä, kun kaverikin osti. Hurriganesin Roadrunnerista en englantia oppinut, vaikka mukana hoilasinkin. Isompien poikien hevi- ja progelevyt herättivät kiinnostusta ja johtivat tutustumaan myös klassisen musiikin rakenteisiin.

Täti meni naimisiin ja sukuun tullut setä soitti torvea. Kokeilin ja jäin koukkuun. Pasuunan kautta avatui orkesterin hieno maailma. Musiikkileirin huuma, Tsaikovskin viides ja leirirakkaus, voiko olla tunteentäyteisempää nuoruuskesää!

Tunnustan, että soittimeni kautta elävä musiikkisuhde on edelleen voimakas. Siksi myös orkesterimusiikin perusohjelmiston hienoimpia teoksia ovat Mahlerin kolmas, Mozartin Requiem ja Sibeliuksen seitsemäs.

Suomalainen torviseitsikko on perinnemusiikkia parhammillaan; Tammerkosken sillalla ja Sulamith, La Cumparsita ja El Chochlo, Koivu-valssi sekä vanhat tanssit saavat minut heinäpeltojärvisuomifilmi-tuulelle. Mikään ei voita Linnan omaa sovitusta tangostaan Iltarusko, jossa Es-kornetti tikuttelee koloratuurikuvioitaan taivaissa melodian päälle.

Argentiinalainen tango taas on oma lajinsa, useat lomani Buenos Airesissa antoivat aavistuksen pidätetystä intohimosta; miehenkin tanssin ilmaisu on aistikas. Itse soitan kaikesta lattarimusasta mieluiten salsaa, clave sykkii suoraan alitajuntaan. Machito, Eddie Palmieri, Fania All starsit ja Celia Cruz sekä uudemmat, vaikka La Orquesta Bamboleo ja Ayla saavat vereni liikkeelle.

Seurasin 2000-luvun alkupuolella taajaan klubi-iltoja Umo Jazz Housessa ja Rytmihäiriössä ja kuuntelin useita mieliinpainuvia, hienoja esityksiä uniikkia musiikkia. Sama koskee uutta kansanmusiikkia, esimerkiksi Tsuumi Sound Systemin virtuositeetti ja svengi on persoonallinen ja omansa.

Kuulemani Jukka Tiensuun sävellykset sekä monet radio-ohjelmassa Välilevyjä soitetut teokset ovat innoittaneet minut pohtimaan, että olisiko jo aika, jolloin pirstaloituneessa maailmassamme syntyisi sävelteos, joka itse määrittelee oman kauneusarvonsa ja sisäisen sävelkielensä siten, että mistä kulttuurista tahansa tuleva voisi sen ymmärtää ja joka säilyisi lokeroimattomana?

Erilaiset estetiikat edellä mainituissa musiikkityyleissä kiehtovat minua, siksi en osaakaan sanoa, mikä olisi parasta. En voisi kuvitella omaa musiikkimaailmaani ilman noita kaikkia.

Musiikki on aina kuitenkin ollut minulle enemmän kuin absoluuttista musiikkia. Nautin yhtä paljon konserteista kuin ystävien tapaamisesta niissä, koska musiikki on minulle ennen kaikkea vuoropuhelua, tunneilmaisua ja elämyksiä muiden musiikkia harrastavien kanssa.

Musiikkielämys johtaa oivallukseen ja siitä seuraa ilo etsiä uutta. Tämä kasvu tapahtuu vähitellen ihmisen kokemusten karttuessa.  Siihen tarvitaan turvallinen ympäristö ja ystävät – yhteisö. Siksi musiikkiopistojen opetussuunnitelmien tärkeimpänä tavoitteena on elämänikäisen musiikkisuhteen löytäminen.

Uskon tämän toteutuvan omassa oppilaitoksessani ja haluan välittää samaa myös muille musiikkikasvatuksen parissa työskenteleville Suomen musiikkikasvatusseura FiSME:n kautta. Seura toimii yhdyssiteenä musiikkikasvatuskentän toimijoiden kesken.

Musiikki on minulle läsnä, hiljaisuudessakin, se on muuttanut minut ja päästänyt moniin maailmoihinsa; tarjonnut universumin.