Hei te onnelliset, jotka kannatte mukananne soitintanne. Vaikka se olisi tuuba tai kontrabasso. Se on kuitenkin yhtä oma kuin hammasharja.  Niin hyvä kuin tiedän ja niin huono, että siihen on syntynyt oma suhde. Sen ominaisuudet tuntee ja osaa käyttää niitä hyväkseen. Vaikka se olisikin hiukan repsahtanut ja kulunut.

Pianistiparat joutuvat soittamaan aina sillä soittimella, jonka isäntä tarjoaa. Joskus isäntä tarjoaa makupalansa Hellaksen muhevassa muodossa, toisinaan Fazerin keksilaatikon mallissa, ja joskus on vain jotain tuntematonta ajansyömää ja alakuloisessa vireessä olevaa pakollista tarjottavaa.

Ei merkillä ole väliä, mutta laadulla kyllä on. Ja kuten tiedätte, meille laatu on tärkeä asia. Ja jos muistatte, laatusoittimenkin hankinta on meillä mielessä. Joskus laatu ja merkki ovat sama asia. Pitkä on matka, mutta astellaan sitä koko ajan vähän kerrallaan lyhyemmäksi. 

Eräs musiikkiopistovanhempi otti minuun viime viikolla yhteyttä. Hänen 50-vuotisjuhlansa lähestyvät. Sopisiko meille jos muistamiset ohjattaisiin meidän flyygelirahastoon? Arvatkaapas mitä vastasin?

Noin jalosta teosta ei voi kieltäytyä. Saattaapa tuollainen teko toimia hienona esimerkkinä muilekin siitä, että tässä yltäkyläisessä maailmassa voi sijoittaa vielä johonkin tarpeelliseen. Joka palvelee vielä seuraaviakin sukupolvia, yhä uusia lapsia. 

Kiitokset Jouni.

Lahjoitukset: Keski-Helsingin musiikkiopiston flyygelirahasto,
OP-pankki Mikonkatu FI15 5541 2860 9051 25
    

Lisää rahaston perustamisesta Antti Hakkaraisen kirjoituksessa