Minun oli tarkoitus kirjoittaa orkesteri- ja yhtyejohtamisesta tällä viikolla ja jättää väliin kamariorkesterimme esiintymisestä kirjoittaminen, koska tein sen syyskaudella edellisestä konsertista.

Konserttiin liittyy sen verran erilaisia asioita, että sittenkin koen tilenteiden huomioimisen tarpeelliseksi, vaikka itse esiintymisestä en nyt kirjoitakaan.

Ensinnäkin, eilinen konsertti oli ensimmäinen konserttimme Kallion kirkossa. Kirkko on ylevä ja avara, ja se sopii mainiosti meidän kamariorkesterimme soittoon. Yleisökin oli löytänyt ihan mukavasti paikalle. Oli kiva nähdä yleisön joukossa vanhat orkesterilaiseni Sonja ja Laura.

Konsertin oli tarkoitus alkaa Markus Karin kitaraohjelmalla. Markuksella oli ollut todellista epäonnea päivänsä järjestämisessä ja julkinen liikenne vielä viivästytti häntä niin, että esiintymisasun hakeminen oli toissijaista ja konserttiin ehtiminen ensisijaista. Markus oli paikalla viitta vaille, yritti rauhoittua ja saada soittimensa lämpimäksi.

Tuskin kukaan yleisöstä huomasi, että Markuksen aika keskittyä oli jäänyt varsin lyhyeksi. Sellaista sattuu, ja valitettavasti vaikka itse olisi valmistautunut asioihin, saattaa itsestä riippumattomat seikat vaikuttaa asioihin.

Kuten sitten kävikin.
Sillä Markuksen esitys tuhoutui hänestä riippumattomasta syystä.

Kirkko on avoinna kaikille. Jo harjoitusten aikana salin takariviin oli istunut laitapuolen kulkija, joka oli tullut lämmittelemään kovaa pakkasta pakoon. Virtsalta ja alkoholilta haiseva mies oli istunut hijakseen harjoitusten aikana, mutta lämpö alkoi tehdä miehen puheliaaksi. Vuosia jatkunut alkoholin käyttö oli sumentanut miehen aivoja sen verran, ettei muiden paheksunta juurikaan häntä häirinnyt vaan kiihdytti häntä jopa katkonaisen vuoropuhelun hakuun.

Mies oli päästetty toki sisään, ajatuksella että hän osaa pysyä vaiti ja nauttii konsertissa siinä missä muutkin. Kahden naisvahtimestarin, minun ja opettajakollegan maanittelut, kehotukset eivätkä uhkailut tepsineet häneen lainkaan.

Vahtimestarit soittivat vartiomiehet hakemaan hänet pois, mutta tietoa kuinka kauan tilanne pysyy ennallaan ei ollut. Yleisö istuu vaivauteneena paikallaan ja vilkuilee taakseen. Jotkut nuoret tirskuvat rauhattomina tilanteelle. 

Mitä tehdä? Kuinka toimia? Keskeyttääkö konsertti? Poistaako väkivalloin mies pakkaseen?

Kävin yleisön eteen ja pyysin miehen puolesta anteeksi hänen käytöstään, sillä hän oli sen verran sekavassa tilassa, ettei ymmärtänyt häiritsevänsä yleisön ja esiintyjien musiiikkitilaisuutta. Päätimme jatkaa konserttia häiriöstä huolimatta.

Arvo Pärtin hauras, sakraali musiikki soi.
Taustalla kuuluu valitusta, sekavaa puhetta ja huudahduksia.
Se sai minussa valtavan voimakkaan elämyksen.
Mukana oli  uusi traaginen, tahattomasti tilanteeseen tullut hätähuuto.

Yhteiskunnasta poisajautuneen hätä korostui kirkossa. Läsnä oli meidän muiden voimattomuus sekä poistaa hätä, että poistaa se hätä mielestämme. Laitapuolen kulkijat ovat olemassa ja syrjäytyneitä on aina, vaikka me emme heitä suojelisi heitä tai edes ajattelisi heitä.

Kallion kirkko tuskin halusi antaa meille tällaista ensikokemusta esiintymisessämme siellä. Vahtimestarit olivat kuitenkin mielestäni toimineet aivan oikein, päästäneet miehen sisään, onhan kyseessä kirkko. He olivat sanoneet miehelle hiljaa olemisesta.

Ikävää, että sattui näin ja tuli häiriöitä ja hänen poistamisensä kesti. Johann Christian Bachin Jousitrion tahdossa kirkosta lähteminen oli toivottavasti miehelle jollakin tavoin juhlavaa, vaikka vierestä seuranneena se oli kyllä jotakin aivan muuta.

Järnefelt Adagio Silja solistina onneksi esitettiin sitten normaalissa konserttitilanteessa. Ja Rautavaaran Orkesterisarja antoi riehakkaan päätöksensä konsertile.

Toivon, että nuoret esiintyjät ja kuulijat osasivat samaistua miehen hätään ja ymmärtää, että elämä ei kaikille aina ole helppoa, mutta että yhteiskuntaamme pitäisi mahtua monen. Enkä usko tilanteen syösseen nuoria depression syövereihin, päinvastoin:

Elämässä sattuu. Sattumuksille kannattaa antaa sijaa, niistä saattaa varsin viisastua, ja ainakin ajateltavaa niistä saa.


P.S. Kotiin ajaessani avasin radion tarkoituksena kuunnella pätkä RSO:n konserttia. Sieltä tulikin Hannu Linnun haastattelua eikä konsertti ollut vielä alkanutkaan. Yleisö oli joutunut pakkasessa odottamaan Itämeri-kongressin päättymistä.

Sattumus sekin.