Kukaan kulttuurialalla ei voi jättää kommenttiaan musiikkitalosta kirjoittamatta. En minäkään, vaikka oma toimintaamme musiikkitalolla ei ole juurikaan suoranaista vaikutusta.

Sibelius-Akatemian nuoriso-osaston kanssa on meneillään pienimuotoinen kokeilu, kuinka solfa D:n ryhmäytymiseen vaikuttaa, jos mukana on myös pitempään yhdessä opiskeleita opiskelijoitamme. Ryhmän opetus tapahtu musiikkitalossa. Toinen  heijastus musiikkitalosta meihin on se, että Helsingin kaupunginorkesterilla on tarve luopua opiskelijoillemme opintoihin sisällytetyn konserttikäynnin mahdollistamisesta eli lippujen tarjoamisesta pari kertaa vuodessa YMT-ryhmällemme. Kovat ovat orkesterin tulostavoitteet.

Musiikkitalo ehkä kuitenkin vähän vaikuttaa myös meihin. Se on osoitus kulttuurin arvostamisesta ja halusta kehittää Suomea kulttuurimaana kulttuurimaiden joukossa. Siksi sillä on arvonsa myös tavallisille ihmisille ja musiikkia harrastaville perheille, jotka näin voivat ymmärtää että heidän harrastuksensa on tärkeää.

Avajaisviikolla olin seuraamassa Sibelius-Akatemian avajaisia suuressa salissa. Täytyy sanoa, että taloon saapuessani oloni oli kansainvälinen, sillä olin saapunut rakennukseen, jossa huokui avara, lämmin ja toiminnallisen avoimelta vaikuttava ilmapiiri. Aulatilat jatkuvat ulkomaailmaan ja syntyy tilan tuntua. Sali on moderni ja ylevä, viinitarhamalli rikkoo turhan pönötyksen ja antaa eloisuutta.

Itse konserttisalista ja sen akustiikasta on kirjoitettu paljon, ja niissä on mielestäni jo mainittu olennainen. Omat kuuntelukokemukset rajautuvat avajaisohjelmaan; Aarre Merkannon Olympiafanfaari soi hyvin erotellusti ja kuulaana, mutta viimeisin voima puuttui ja Glinkan alttoviulusonaatissa altto jäi välillä pianon jalkoihin. Juhlapuhujan ääni kaikuu salin ylätiloissa jäähallimaisesti, jos hän puhuu hieman kauempana mikrofonista.

Yllättävää kyllä, päätösnumerona esiintynyt puoliakustinen iso kansanmusiikkiryhmä soi tasaisimmin salissa. Nämä huomiot ovat melkoisella kriittisyydellä kirjattu ja yhden ainoan, melko etäällä oleen istumapaikan perusteella lausuttuja. Joka tapauksessa sali antaa suuret lupaukset ja sen käyttäminen paljastaa muutaman vuoden opettelun jälkeen, mihin se venyy. Voisin kuvitella, että esim. pianoresitaalit ja orkesterimusiikki soivat ainakin Finlandia-taloon verrattuna taivaallisesti tuossa salissa.

Vaimon töiden myötä pääsin myös Black Boxiin heti lauantaina. Mielestäni "musta laatikko" olisi vielä hienompi nimi sille. Lastenmusiikkiorkesteri Ammuun! vauvakonsertti siellä oli elämys, niin hienolta yhtye kuulosti salissa. Omat kokemukseni tlasta olivat aivan erilaiset kuin Jukka Haurun Sibelius-Akatemian jazzkonserttiarvostelussa toissa päivänä. Ehkä tämä johtui kokoonpanosta, en osaa sanoa.

Tila kuitenkin toimi Ammuulle! loistavasti. Tasapainoinen ääni täytti salin, kaikki erottui, äänenvoimakkuus oli juuri sopiva, lähellä, muttei tunkeileva ja tunnelma aivan erityislaatuinen. Ammuu! esiintyy myös isossa salissa parin viikon kuluttua. Silloin pääsee kuulemaan, miten se toimii yhtyeen esiintymispaikkana.

Pienten salien yhtenäinen aulatila antaa mukavan mahdollisuuden tavata toisia ihmisiä. Siellä ollaan tulossa konsertista ja menossa konserttiin. Toivottavasti talon kuppilasta tulee samanlainen, nyt siellä näytttää olevan melkoisesti yhteistyökumppanitilaisuuksia.

Toivon, että musiikkitalosta kasvaa ihmisten olohuone, sillä sen se todella ansaitsee.