Nykyään kaiken saa helposti. Niin helposti, ettei se juuri tunnu edes miltään. Kaikki tieto, nautinto ja hupi on yhtä lähellä kuin lähin verkkoyhteys. Sieltä saa hiirtä näpäyttämällä maailman pääkaupungit ja piin desimaalit niin tarkkaan kuin tarvitsee.

Kuulen joskus keskusteluita, joissa puhutaan, että soittaminen on vaikeaa ja ettei sitä kannata tehdä, koska pitäisi uhrata niin paljon. Miksi siis vaivautua ja opetella?

Joidenkin perheiden elämässä on sellaisia piirteitä, että on kiva antaa lapsensa kokeilla pari kertaa jotain juttua, vaikka soittamista. Jos se tunnukaan kivalta niin pistetään pilli pussiin, ennenkuin sillä tuskin on soitettu ääntäkään.

Sitten onkin ensi viikolla vuorossa ratsastus tai jäätanssi tai jalkapallo. Ja seuraavana kokeillaan vaikka näyttelykerho. Ja sama juttu. Meidän pikku Jessica tai Nico ei saanut harrastuksesta mitään, kun se ei heti tuntunut kivalta eikä hän saanut pääosaa tai tehnyt maaleja...

Itseensä sijoittamisen kvartaalitalous on hampurilaisen ostamista, jossa nautinnon saa muutamassa minuutissa. Voitto on kääritty, makeasta mössöstä tulee täysi vatsa ja hyvä olo. Hetkeksi.

Tämän tunteen saa myös telkkarista, kun katsoo kuinka toiset ponnistelevat mukatodellisuuden tositeeveeohjelmissa oman toteeminsa perään. Nautinto on nähdä toisten tekevän itse rasittumatta. Nautinto loppuu kuitenkin samalla hetkellä kun ohjelma loppuu. Sipsit vaan perään, että nautinto jatkuu.

Valitettavasti tällainen ei koske vain perheitä vaan koko yhteiskuntaamme. Ei olla valmiita rakentamaan mitään, vaan voitot on käärittävä omiin taskuihin heti. Ja mielellään niin, ettei ainakaan naapurin taskuihin jää mitään. Kvartaalitalous osataan.

Liike-elämässä ihmisen arvoksi lasketaan työntekijän työpanoksen vuosineljännesarvo. Liike-elämässä ei ole olennaista, onko nykyinen työntekijä työkykyinen tai terve enää vuoden tai kymmenen vuoden kuluttua, jos hänestä nyt voi ottaa kaiken irti. Työntekijän voi vaihtaa.

Aikamme merkitsee tällaiset jäljet pitkälle tulevaisuuteen.
Mutta mitä tekemistä tällä on harrastamisen kanssa?

Mielestäni on ehdottoman tärkeää, että voimme tarjota pitkäjänteisen elämässäkasvamisen arvoja ja rakentaa siten parempaa yhteiskuntaa.
Olkoon tässä manifestia:

Harrastaminen on itseen sijoittamista.
-Kun harrastaa, oppii uusia asioita.

Henkinen kasvu kasvaa korkoa.
-Opittua taitoa joutuu pitämään yllä, siihen täytyy sijoittaa. Toisia asioita pitää harjoittaa vuosiakin, ennen kuin niistä jalostuu taito. Taito on kasvavaa pääomaa.

Hankittu henkinen pääoma ei katoa.
-Tunne siitä, että on saavuttanut jotain, ei katoa ikinä, vaikka itse taito hieman ruostuisikin. Itsetunto rakentuu tällaisille kokemuksille.

Henkisen työn tulos kasvaa jakamalla se muiden kanssa.
-Yhdessä tehty esiintyminen on onnistuminen sekä itselle että muille mukana olijoille. Itse oppimani asiat eivät katoa vaan voin jakaa ne muiden kanssa. Yhdessä olemme enemmän.

Henkisen kasvun tulokset lisäävät tasa-arvoa ja hyvinvointia.
-Harrastamisen myötä itsetuntemus kasvaa ja kestää epäonnistumisia paremmin. On mahdollista katsoa kauas ja silloin voi nähdä muoviin pakatun kertakäyttökulttuurin arvottomuuden. Kestävien arvojen valinnat muuttuvat helpommiksi. Epäonnistumistensa kautta ymmärtää myös heikompiosaisia paremmin.

Henkisen kasvun tulokset lisäävät maailmanrauhaa.
-Itsetuntemuksen kasvun myötä kasvaa myös toisten ihmisten ymmärtäminen. On helpompaa ymmärtää ja hyväksyä erilaisuutta. Yhdessä koetut onnistumiset rakentavat tasa-arvoa ja luovat siltoja kulttuurien välille.

Pitkänjänteinen harrastaminen tekee ihmisestä paremman ihmisen.
M.O.T.