Heisinkiläisten musiikkiopistojen eli Keski-Helsingin, Luoteis-Helsingin, Länsi-Helsingin, Musik och kulturskolan Sandelsin, Pohjois-Helsingin ja Käpylän sekä Pakilan opistojen puhallinorkesteri ABBBA kävi vierailulla Tallinnassa viime viikonloppuna. Esiinnyimme Viron nuorisopuhallinorkesterien kilpailussa varsinaisen ohjelman jälkeen ennen tulosten julkistamista.

Sain osallistua kilpailun seuraamiseen tosissani, sillä kilpailun järjestäjänä toiminut Valdo Ryytelmaa kutsui minut tuomariston jäseneksi. Toiset tuomarit olivat Janis Purins Latvian musiikkiakatemiasta Riikasta ja Palangan kaupunginorkesterin pääkapellimestari Vygantas Rekasius Liettuasta.

Seitsemän hyvin erilaisen puhallinorkesterin kuunteleminen oli mielenkiintoista ja viritti ajatuksiani puhallinmusiikista yleensäkin. Jokaisen orkesterin olemassaolo oli perusteltua, mutta soivat lopputulokset valtavan erilaisia. Joukossa oli sekä harrastelijamaista soittoa että meidän iso-abbbaamme muistuttavaa nuorisosoittoa, mutta myös erinomaista ammattilaistason soittoa..

Soitannollisesti parhainta olivat konservatorioiden varsin ammattilaismaiset orkesterit. Niiden korkea osaamisen taso jopa hieman yllätti allekirjoittaneen, kun en kuitenkaan aivan jatkuvasti seuraa puhallinorkesteritoimintaa. Sen verran lähellä parhaat esitykset olivat meidän Kaartin soittokuntaamme.

Yksi mielenkiintoinen seikka tuli havaittua orkestereita kuullessani. Orkesteri on aina kapellimestarinsa kuuloinen, niin hyvässä kuin vähemmänkin hyvässä mielessä. Kapellimestareiden luonne heijastuu yllättävän paljon soivaan lopputulokseen, sekä alkeissa että myös aivan parhaissa esityksissä.

Joissakin orkestereissa havaitsin pitkälle yksityiskohtaisuuteen asti menevää viimeistelyä, joka ilmeisen hieronnan tuloksena  näkyi myös turhana vakavuutena ja ilottomuutena. Joissakin toisissa esityksissä taas kapellimestarin suurpiirteisyys heijastui orkesterin välinpitämättömyytenä soivaan ympäristöönsä.

Parasta oli kun kapu oli löytänyt oikean suhteen näiden asioiden välissä ja luova tekeminen ja soiton riemu oli selvästi havaittavissa. Näin teki Sirly Illak, Georg Ots -konservatorion kapellimestari. Erinomaisen esityksen kruunasi tarkka ja ilmaisuvoimainen, kauniskätinen kapellimestari jolla oli ammattiopiskelijoista koostuva, ilmaisulle ahnas orkesteri.

Sarjan pakollinen kappale, Otto Kaskin sävellys Puhu tuul sai aivan erinomaisen tulkinnan, joka oli täydellisessä vireessä ja balanssissa huolimatta varsin täyteen kirjoitetusta tekstuurista ja salin akustiikasta. Solistina toiminut saksofonistikin oli kirkkaasti improvisoiva moderni jazz-soittaja, millainen teokseen kuuluukin. Tätä orkesteria kuulisin mielelläni myös Suomessa.

Upea ohjelmakokonaisuus oli tasokkaalla Viljandin puhallinorkesterilla, jota johtaa Hollannista lähtöisin oleva Bert Langeler.  Purcell-avaus, Jan van der Roostin Condacum ja Puhu tuul olivat kokonaisuuten monipuolinen aito virtuoosikonsertti. Hienoa!

Hyvin sympaatisen kuvan antoi itsestään Eesti saarte Noorte puhkpillorkester, jossa oli laajin ikähaarukka. Orkesterissa oli kymmenvuotiaista vasta-alkajista aina jo keski-iän saavuttaneisiin konkareihin. Projekteina kolmesta viiteen kertaan vuodessa kokoontuvan orkesterin soitto olikin sen kuuloista; ei viimeisteltyä, mutta ihan mukavaa.

Oli myös hyvä havaita, että ei se englanti ole joka paikassa ainoa maailmankieli. Tuomariston kesken puhuttiin venäjää saksaa ja englantia, kaikkia tarvittaessa. Järjestäjien kanssa käytettiin suomea ja viroa. Tallinnassa yleensä ottaen nuorempi väki, joka ei ole turismin kanssa tekemisissä, ei osaa suomea vaan puhuu mieluummin englantia.

Uskon, että meidän soittajille oli hyvä kokemus päästä kuulemaan muutamaa vuotta vanhempien opiskeljoiden esimerkillistä soittoa. Olen varma, että se kantaa taas vähän aikaa ja motivoi eteenpäin. Ja tietenkin motivaatiota lisää hyvät muistot reissusta ja myös sen vapaa-ajasta: Kalev Spa -kylpylästä ja Bastion -linnoituksen tunneleista.

Nyt keväällä on vielä pari hyvää vetoa luvassa. Konservatorion saliin päästään vajaan parin viikon kuluttua ja Malmi-taloon loppukuusta. Kallio kukkii -festivaalilla soitetaan Ebeneser-talon edessä kevään lopetuskonsertti mukana uudet pienet startti-abbbalaiset.

ABBBA:n lähitulevaisuudessa pyritään paikkaamaan omaa suurinta haastettamme eli massan puutetta tekemäällä heti syyskuussa pieni konserttiosuus yhdessä muiden pääkaupunkilaisten opisto-orkestereiden kanssa puolustusvoimien tattoo-konserttiin jäähalliin pitkiltä hoitovapailta palaavan energisen Sanna Vuorisen kanssa.

Minä siirryn takavasemmalle ja jätän kivassa kuosissa olevan orkesterin sekä tänä keväänä perustettavan vanhempainyhdistyksen hyvään intovireeseen. Kiitän jo nyt puhallinorkesterilaisia monista unohtumattomista hetkistä yhdessä.