Juttelin erään opettajakollegan kanssa, jonka suhtautuminen musiikkikilpailuihin oli jyrkästi kielteinen. Perustelu oli selkeä. Kilpailut lamauttavat etenkin lapsen tai nuoren ja traumatisoivat hänet. Näin käy kaikille; arvomaailma vääristyy ja musiikki unohtuu.

Mietin, että miksi sitten kilpaillaan? Eihän lapsia haluta ehdoin tahdoin musertaa ja pilata musisoinnin iloa? Eihän ihmiskunta tällaista tekisi tulevaisuudelleen, eihän?

Toisaalta: Maailmassa myös soditaan.

Opettajan mielipide saa tukea Johanna Korhoselta kirjoituksesta "Verta lavalle" viimeviikkoisessa Hesarissa. Loppupuolella kirjoitusta sanotaan, että "ei ole ihme, että nuoret muusikot pyytävät lääkäreiltä apua sydämen hakkaamiseen ja käsien kauhunhikeen."...ja... "Ei ihme, että edes musiikki ei saa olla se rauhan, ilon ja yhteyden ilmentymä, joka se syvimmältä merkitykseltään kaikesta huolimatta yhä on."

Olen pitkälti samaa mieltä. Kilpailut voi hyväksyä vain, jos on valmis allekirjoittamaan niiden sisältämät arvot ja lataukset. Silloin kilpailun tuomariston, osallistujien ja yleisön täytyy tietää ja hyväksyä ne ehdot ja lainalaisuudet, - myös kirjoittamattomat - säännöt, joiden mukaan valikoidaan kilpailijoiden joukosta kuitenkin aina jollakin tavalla "musta tuntuu" -menetelmällä ne parhaat.

Omasta mielestäni kilpailuissa ainoa jotenkin selkeä asia on teknisen osaamisen mittaaminen. On helpointa huomata tekniset puutteet tai paremmuudet verratessa kilpailijoita toisiinsa, vaikkakin jo esimerkiksi sointi-ihanteet alkavat olla makuasioita. Tällöin se muu – rohkeus, uskallus heittäytyä, pyrkiä herättämään tunteita ja olla musiikin välittäjän yleisön ja musiikin syvimmän välillä – on hankalammin mitattavissa, ja useimmiten aiheuttaa esiintyjälle riskejä menestyä teknisesti.

Kilpailemisessa on vaaransa, mutta myös hyötynsä.

Killpailuun on valmistauduttava, harjoiteltava ohjelmisto kuntoon, mille kilpailun alku antaa aikarajan ja motivaation venyä parhaimpaansa. On myös hyväksyttävä epätäydellisyytensä ja suoriuduttava kuitenkin parhaimmalla tavalla, joka sillä hetkellä omaa kehityskaarta on mahdollista. Se on kehittävää.

Kilpailuun osallistuvan on kestettävä painetta. Sijaluku ei kerro yksittäisen osallistujan onnistumisesta. Jos on asettanut omat rajansa ja musiikilliset pyrkimysensä oikein, jokainen osallistuja voittaa. Voittaja on se, joka saavuttaa omat tavoitteensa soitossaan eli onnistuu esityksessään. Nuorelle kilpailijalle se tarkoittaa itsetuntemuksen ja itsetunnon kasvua.

Nuori kilpailija kohtaa vertaisiaan kilpailutilanteessa. Musiikin opinahjossa kilpailija on ehkä noussut ikäisiän paremmaksi ja loistaa vaivatta kotiympäristössään, eikä saa tarpeeksi haasteita kotikentällään. Parhaat kilpailujärjestäjät pitävät huolen, että kilpailu jää itsensä kanssa lavalla kamppailuksi, eikä nokitteluksi lavan takana. Hyvä kilpailija arvostaa aina kanssakilpailijoitaan, koska heitä kaikkia yhdistää kehittymisen halu. Osallistujat saavat toisistaan vertaistukea opintojensa etenemiseen.

Lasten kilpailuissa negatiivisten asioiden tiedostaminen on todella tärkeää, ja kannattaa miettiä, ketä lasten kilpailuttaminen hyödyttää. Jos kaikilla on puhtaat jauhot pussissa ja lasten paras mielessä, mikäs siinä. Mutta lapsen oman kehittymisen kannalta saattaa usein olla fiksumpaa odotella kypsymista ennen koville stradeille siirtymistä. Vanhempanakin ehtii. Jos on tarve.

Olen ollut järjestämässä Vaskiviikon kansainvälisiä kilpailuja ja ainakin siellä yhteishenki ja kannustaminen ovat olleet kilpailijoiden välillä läsnä. Kilpailijat ovat saaneet uusia kansainvälisiä kontakteja, niin opettajiin, kollegoihin kuin tuleviin yleisöihinsäkin. Apua kehittymiseensä. Lisäksi, niin raadollista kuin kilpailu onkin – ainakin kyseiset kilpailut ovat nostaneet musiikin yleensä ja tässä tapauksessa vaskisoitintietoisuutta nk. suuren yleisön keskuudessa.

Siis jos hyväksymme, että voittajaksi valikoituu vain tuomariston senhetkisen mielipiteen mukainen henkilö, mikä usein on kompromissikin, on kilpailuissa myös hyviä ja kehittäviä puolia. Hyviä asioita kilpailuissa voi olla oikein rakennettu palaute, jonka hyvä, asiantunteva tuomaristo osaa antaa. Se ei ole mitään raakaa teeveeviihdettä, vaan yksilön kehitystä varten annettavia rakennusaineita.

Seuraavan kerran kun seuraan jotain kilpailuja, oma suosikkini on minulle voittaja ja kannustan kaikkia parhaimpaansa.