Olin lapseni soittotunnilla eilen. Opettaja ihasteli, kun lapseni oli poiminut edellisistä ryhmäharjoituksista uusia asioita ja kavereiltaan seuraamalla oppinut jo vibratonkin alkeita. Ilman, että häntä oli opetettu. Homma videioitiin heti ja tallenne lähetettiin äidille ihasteltavaksi. Motiivit kohdillaan. 

Samana aamuna katselin iPad-koulutuksessa keskittynyttä, motivoitunutta ja innokasta vertaisoppijaryhmää, nimittäin opettajiamme. Pistin merkille, että kun kollega kertoi toisille jutuista, jotka hän oli oppinut ja jo osasi, niin toiset halusivat heti oppia saman ja olivat jo kysymyksineen ratkaisemassa omaa oppimistaan. Ihmiset vaihtoivat osaamistaan keskenään. Motivaatio korkealla.

Opettajat on helppo ajatella vertaisryhmänä. Heitä ei jaettu koulutuksessa eri tasoryhmiin eikä ikäryhmiin. Opettaminen oli riittävä yhdistävä tekijä.  

Siitä huolimatta, että opettajat ovat meltymyksiltään ja taidoiltaan erilaisia ja että he ovat sekä pedegogeina että muusikkoina erilaisia. Ylipäätään heitä ei yhdistä muu kuin opettajuus samassa työpaikassa.

Mitä oppimistilanteissa "vaihdetaan"? Voisiko tällaista soveltaa myös muussa ryhmäopetustoiminnassa? Kuinka välttämätön on ikä- ja tasojaottelu? Kuinka suuri hyöty saavutetaan samanlaisten ihmisten yhteen keräämisesää verrattuna siihen että kerättäisiin erilaisia ihmisiä yhteen?

Voivatko lapset ja aikuiset olla tasavertaisia?
Tarkoittaako vertaisuus tasa-arvoa? 
Voivatko oppijat ja opettajat olla tasa-arvoisia?