Tämä kirjoitukseni on julkaistu juuri ilmestyneessä Rondo-lehdessä. 

Lasten oikeus muskariin 

Lapseni ovat tavallisessa pääkaupunkilaisessa päiväkodissa. Kuulumme päiväkotiryhmissämme kielelliseen vähemmistöön. Kotona puhumme vain suomea. Useilla suomi on toinen kotikieli. Joukossa on sellaisiakin, joiden kotona vain lapset puhuvat suomea. 

On luonnollista, että lapsemme ystävystyvät helposti kommunikaation löytävien kumppaniensa kanssa. Tämän myös huomaamme, kun on aika kutsua kavereita synttäreille. Kutsut vaihtuvat helpoimmin saman yhteiskuntaluokan ja kieliryhmän lasten kanssa. 

Lapset ovat hyvinkin sopeutuvia ja kekseliäitä löytämään vuorovaikutusta toisten kanssa. Sanattoman kommunikaation kehittymistä voisi tukea oivasti päiväkotien taidehetkillä, esimerkiksi muskarilla. Lapsen ilmaisulle tulisi löytyä kanavia arjen rutiinien sisällä. 

Tiedämme musiikin vaikutuksen esimerkiksi sosiaaliseen kanssakäymiseen, hahmotuskykyyn ja tiedollisen taitojen kehittymiseen. Tieteellisesti todistettuakin se on. Erityisoppijalle tai kielellisesti heikommalle lapselle musiikkileikki voi olla tavallista lasta tärkeämpi itseilmaisun, itsetuntemuksen  ja itsetunnon kasvun tukija. 

Leikit, lorut, tanssit, piirtäminen, laulaminen ja soittaminen ovat itsestään selviä lapsen kehitystä tukevia työkaluja päiväkodin arjessa. Välineiden käyttämiseen tarvitaan kuitenkin ammattitaitoa kentällä ja tahtoa päätöksenteossa. Lastentarhanopettajan koulutuksessa on toki taideaineiden koulusta, mutta päiväkodeissa musisointi jää henkilökunnan osaamisen ja halukkuuden varaan. 

Tasa-arvo päiväkodeissa puhuttaa. Joissakin kunnissa musiikkioppilaitoksilta on kielletty musiikkileikin tarjoaminen kunnalliseen päiväkotiin. Toiminta katsotaan epätasa-arvoiseksi, koska se on maksullista. Siitäkin huolimatta, että musiikkioppilaitoksilla on maksuhuojennuksia ja vapaaoppilaspaikkoja. 

On selvää, että lapselleen parasta haluavat vanhemmat harkitsevat yksityistä päiväkotia. Yksityisten päiväkotien kannattaa satsata laatuun, jolloin niiden palvelut ovat paremmat ja maksut korkeammat. Tasa-arvon nimissä tehty kieltämispäätös johtaakin päinvastaiseen tulokseen. Eriytyminen kasvaa. 

Tärkeintä päiväkodissa on, kuinka sen tehtävä toteutuu. Helsingin kaupungin varhaiskasvatussuunnitelma on jaettu kolmeen tavoitealueeseen. Ensimmäisen alueen eli lasten hoitamisen ja huolenpidon tavoitteina on, että lapsi oppii luottamaan päivähoitopaikkansa kasvattajiin, lapsi kasvaa ja kehittyy terveenä ja virkeänä ja se, että lapsi oppii ikäkaudelleen tyypillisiä itsenäisen ja yhteisöllisen elämän taitoja.

Toisen alueen eli kasvatuksen ja kasvamaan saattamisen tavoitteina on itseksi kasvaminen, sosiaalisen kanssakäymisen ja vuorovaikutuksen opettelu verkostoissa, itsenäiseksi kasvaminen sekä toiset huomioon ottavaksi kasvaminen. Kolmas tavoitealue on opettaminen. Sen tavoitteena on, että lapset oppivat ongelmanratkaisun prosesseja, oppimisen välineiden ja menetelmien hallintaa, omaksuvat ympäristön ja elämän hallinnan tietoja ja taitoja sekä kiinnittyvät suomalaiseen kulttuuriin ja helsinkiläisyyteen ja lisäksi omaksuvat sivistyneen inhimillisen toiminnan perusasioita.

Kullanarvoisia ovat lastentarhanopettajat, jotka ovat hankkineet myös varhaisiän musiikinopettajan pätevyyden. He voivat saavuttaa nuo tavoitteet pelkällä muskarilla! 

Yhtenäiskulttuurin aika on ohi. Erilaisten ihmisten ja kulttuurien pitää tulla tutuiksi päiväkodissa. Muskari on siihen paras väline. Musiikki kulttuurina katoaa, jos ihmisillä ei ole elävää kosketusta siihen jo lapsena. 

Aivan kaikilla päiväkotilapsilla pitäisi olla mahdollisuus saada arjessaan muskaria päiväkodin vakinaisen, varhaisiän musiikinopettajan koulutuksen saaneen henkilökunnan jäsenen tarjoamana. Tämä olisi myös taloudellisesti järkevää sekä kotoutumisen että tasa-arvon tukemista laajassa yhteiskunnallisessa mittakaavassa. 

Petri Aarnio
Kirjoittaja on Keski-Helsingin musiikkiopiston rehtori, Suomen musiikkikasvatusseura – FiSME ry:n puheenjohtaja ja Suomen musiikinopettajien liitto ry:n hallituksen jäsen