Opistossamme järjestettiin ystävänpäivän konserttitapahtuma, jossa oli kuusi konserttia samana iltana sekä lisänä opettajien järjestämät buffetti ja arpajaiset. Tämä on ollut perinne.

Olin sekä rehtorin työn että perheen tiukkojen aikatalujen puristuksessa. Olin myös lupautunut säestämään esiintyvän poikani ryhmää. Koko perheemme oli tietenkin mukana soittoineen ja kulkemisineen. Säädöt ovat tietenkin arkea kaikille harrastaville perheille työn ja lasten harrastusten yhteensovittamisessa. Takana on harjoituksia, järjestelyjä ja suunnittelua.

Mutta onhan se kiehtovaa! 

Opettajat olivat laittaneet parastansa. Oppilaiden kanssa on jo varsin suuret systeemit, mutta ihanien (täsmä)leipomusten tekeminen ja arpajaisvoittojen kerääminen olivat varmasti vieneet ihan runsaasti vapaaehtoista aikaa ja edellyttäneet yhdessä tekemistä. Muutakin kuin sitä ihan varsinaista opettajan työtä, mikä sekin jo on aika hieno juttu!

Kuusi konserttia. Aikatauluja. Tungosta. Tupaten täyttä. Ahdasta. Miksi tuntui, ettei se haitannut? 

Olen edelleen haltioissani. Tunnelma konserteissa oli kannustava ja yhteinen. Näin hymyileviä ihmisiä, yhdessäolon iloa ja onnistumisen hetkiä. Olimme yhdessä tekemässä yhdestä päivästä kokemuksen – elämyksen lapsille. 

Olen joskus pohtinut, että onko oikein että kirjoitan vain musiikin suomasta ja tuomasta pitkälle tulevaisuuteen kantavasta tunteesta siihen että kuuluu johonkin. Toki kaikissa harrastuksissa on samoja elementtejä yhteenkuulumisesta ja me-hengestä.

Musiikkiin ei tarvita sanoja, vaan kohtaaminen muulla tasolla. Tämä alkaa jo ennen syntymää. Kohtuun kantautuvan äänen kautta. Yhdessä musisoidessamme olemme samassa turvallisessa tunnetilassa ja voimme jakaa jossain alitajunnassamme tämän yhdessä. 

Raikasta talvilomaa toivottaa Reksi