Sana kellunta on hieno. Kelluminen on rentoa ja vapaata, jännitteetöntä ja sen olomuoto on enemmän tiedostamaton, kohtumainen, kuin tiedostava. Sanasta kelluntamusiikki syntyy mielikuva vapaasti virtaavasta musiikista, johon sanan ja metodin keksijä MuT Teemu Kide on ilmeisesti pyrkinytkin. 

Kelluntamusiikin opetusfilosofian Kide kehitti tutkimalla vuoden ajan eri-ikäisten piano-oppilaiden improvisointitunteja. Iloksemme kenttätyö tehtiin Keski-Helsingin musiikkiopistossa ja oppilaamme saivat osallistua Teemu Kiteen tarjoamaan tapaan opettaa pianoimprovisaatiota. 

Improvisoinnin hetki on niin monisäikeinen, ettei sitä kannata lähestyä yksinomaan musiikillisesti. Tutkimuksessa löytyneitä ilmiöitä on kuvattu kirjassa käyttäen psykoanalyyttisia käsitteitä. Projektissa syntyi myös käytännön sovellus, jota kutsutaan improvisointipohjaksi. Se tarjoaa improvisointiin tähän asti puuttuneen väylän, jossa musiikillinen tietämys korvataan intuitiolla.

Teemu Kide esittelee tohtorintutkinnossaan käytännöllisiä innovaatioita, joiden avulla omakohtainen improvisointi pianolla helpottuu selvästi. Osana tutkintoa julkaistaan kirja Kelluntamusiikki – Improvisoinnin opetusmenetelmä, joka sisältää kiehtovan näköalan improvisointitapahtumaan.

- Improvisointi ei edellytä pitkiä opintoja eikä runsasta musiikillista tietämystä. Sen sijaan improvisoija voi tarvita kokonaisvaltaisen näkökulman muutoksen, jonka myötä hän ei enää itse koe olevansa vastuussa improvisaatiostaan. Tämä auttaa suhtautumaan omaan musiikkiin. Kelluntamusiikin soittaminen luo parhaimmillaan musiikillisen tilan, joka ikään kuin sulkee soittajan sisäänsä. Kelluntamusiikki ei kuulosta "nykymusiikilta". Sen sijaan luonnehtisin sitä improvisoiduksi ambientiksi, johon voi liueta, kuvailee Kide.

Tutkimusraportissaan Kide pohtii myös opettajan roolia improvisoinnin oppimisessa. Hän toteaa, että improvisointia on mahdollista opettaa luopumalla "opettajamaisuudesta". Opettajan tehtävänä on luoda improvisoinnille sopivat olosuhteet.

- Opettaja voi olemisellaan tarjota puitteet, joissa oppilaan oma ilmaisukieli pääsee esiin. Tarvitaan myös musiikillisia puitteita: pysyvyyttä ja harmonioita, jotka on irrotettu siitä musiikista, jota kuulemme päivittäin. Kelluntamusiikissa käytettävä sointumaailma tukee tietynlaista asettautumista. Tapahtumassa luodaan saareke, jossa improvisoija tuntee voivansa olla ja toimia.

Oppilaitoksen rehtorina omat kokemukseni Teemu Kiteen tutkimuksen teosta ovat välillisiä. Tutkimusluvan myönsin, tietenkin, ja oppilasrekrytointi tapahtui yhteistyössä ja -ymmärryksessä Teemun kanssa. Tutkimuksen alettua huoneeseeni kantautuneet äänet kuulostivat mielenkiintoisilta, osallistuneissa oppilaissa näkyi ehkä jotain, opettajien viritysiltoihin ilmaantui uusi henkilö ja hänen myötään näkökulmia keskusteluihin. Oli kuin opettajakuntaamme olisi uinut uusi jäsen. Jotain tapahtui hiljaisissa vesissä. Ja taas liukeni kaummas. Ja nyt muutaman vuoden kuluttua, opetusmetodi on väitöksenä luettavissamme.

Diplomipianisti Teemu Kide on toiminut improvisoinnin ja vuorovaikutustaitojen opettajana Sibelius-Akatemiassa vuodesta 2010. Hän on luennoinut Kelluntamusiikista muun muassa Islannissa ja Hollannissa.

(Tässä tekstissä on suoria lainoja Sibelius-Akatemian julkaisemasta Kiteen väitöstiedotteesta.) 

Omasta ja Keski-Helsingin musiikkiopiston puolesta kiitokset, että teit työsi meillä.
Tuhannet onnittelut väitöksesi johdosta ja menestystä työllesi jatkossakin, Teemu!