Opistomme on osallistunut yhdessä kolmen helsinkiläisen koulun kanssa kansainväliseen Movement-hankkeeseen, jota toteutetaan Erasmus+ -rahoituksella.

Keväinen Torino kutsui osallistujamaiden edustajat, yhteensä noin 30 henkeä, kokoon Fondazione per la Scuolan (Torinon koulusäätiön) tiloihin seminaariin ja pajoihin jakamaan tähän mennessä suunniteltuja ja kerättyjä parhaita käytäntöjä. Tapaaminen oli iloinen jälleennäkeminen, ilman että oltiin nähty kuin etäkokouksissa, sillä koronatilanne oli estänyt aiemmat tapaamiset. Lämmin yhteishenki ja yhteinen asia poistivat kuitenkin välittömästi kaikki esteet, kuten kielimuurin. Iloinen puheensorina italiaksi, espanjaksi, englaniksi ja suomeksi täytti tilan. 

Hankkeen emäntä Elisabetta De Martino huolehti ohjelmasta ja hankkeen äiti Sabina Colonna di Preti seurasi tyytyväisenä sen toteutumista. Meitä suomalaisia oli kanssani Jenna Korhonen, Sari Norja ja Antti Hakkarainen. Espanjalaiset Isabel Bueno Lara Madridista sekä Maria José Pulchat Noncho Valenciasta seurueineen sekä joukko opettajia paikallisista kouluista osallistuivat seminaariin ja pajoihin.  

Kolmen päivän tapahtumassa ehtii tutustua toisiin ihmisiin ja vaihtaa ajatuksia myös tauoilla ja ruokailuissa. Erilaiset toimintakulttuurit ja tausta toiminnassa näkyvät ja haastavat pohtimaan omia pedagogisia arvoja ja periaatteita.   

Aamujen seminaariosiot olivat kielenkääntämisineen haastavia seurata. Tärkeitä ne kuitenkin olivat. Valle d'Aostan yliopiston Gianni Nutin ja Manuela Filippan taustatutkimukset julkaistaan pian e-kirjana. Sosiologi Giulia Maria Cavalletton kokoama vaikuttavuuden mittaristo ja kyselytutkimusten alkuesittely ovat tärkeä osa hanketta. Niiden perusteella voitaneen osoittaa musiikinopetuksen vaikuttavuutta ja siten perustella musiikin olemassaolon tärkeyttä kouluissa. 

Pajat olivat kivaa yhdessä tekemistä. Ensimmäisen illan vaikuttava meriaiheinen prosessi delfiininen ja aaltojen liikkeistä yhdistettynä kuultuun musiikkiin ja lehtien repimisestä syntyvillä äänillä synnytetty merimaisema antoivat yhteisen musiikkiliikunnallisen kokemuksen kaikille. 

Toisen illan pajoissa saatiin nauttia venezuelataustaista "manos blancas" kellonjensoittopajaa, viulunsoiton alkeislaulustoa ja italialaista satuun perustuvaa soitinimpropajaa. Aikalailla jo ajan ja puhdin loppumisen jälkeen oli illan viimeinen, Sarin ja Jennan paja. Suomenkielinen laulu "luulilallalei" kivalla prosessilla ja intensiivisyydellään vangitsi osallistujien mielenkiinnon sekä rahoitti lopuksi kaikki kuuntelemaan silmät kiinni ihmisääntä. Vaikuttava lopetus päivälle.  

Hankkeen jatkuminen vaihdetulla tiedolla jatkuu. Uskon myös, että entistäkin innostavalla tavalla.
Kiitos Torino!

Movement-hanke
on mukana noin 2000 lasta, 55 luokanopettajaa ja 30 soitonopettajaa Italiasta, Espanjasta ja Suomesta. Suomessa hanketta toteuttavat Aleksis Kiven, Kalasataman, Vallilan koulujen 1-3 -luokkalaiset lapset yhdessä luokanopettajiensa ja Keski-Helsingin musiikkiopiston opettajien kanssa. Hanketta toteutetaan Erasmus+ -rahoituksella.  

Hankkeessa on neljä osa-aluetta:

• Kehystutkimus: Määritellään musiikinopetuksen sisältöjä ja tavoitteita kouluympäristössä. Tutkimuksesta vastaa Università della Valle d’Aosta
• Materiaalialusta: Luokanopettajat ja musiikinopettajien suunnittelemat koulumusisoinnin sisällöt ja toteutukset.
• Impact kit: Seurantakyselyjen aineisto, siitä onko musiikki vaikuttanut positiivisesti koululasten resilienssikykyyn.
• MOOC: Digitaalinen musiikkikeskus, jossa tallenteet, luennot, videot tms. ovat hyödynnettävissä. 

Matkalla sattuu 1:

Koronapassini on muotoa 2/2 rokotusta elokuulta. Sairastin koronan tammikuussa ulkomailla, eikä minulla ole todistusta saati tarvetta vielä ottaa kolmatta rokotusta. Tein Italian lentoa varten EU-DLP todistuksen, jolla pääsin koneeseen. Italiassa ensimmäiselle lounalle mennessä kävi ilmi, että passini ei toimikaan Italiassa. Koska istuin jo pöydässä minulle tuotiin ruoka. 

Mennessämme seminaaripaikalle koulun vahtimestari ei päästänyt minua sisään, mutta kun emäntäni tuli paikalle ja hän takasi minut, pääsin osallistumaan seminaariin. Seminaarin lounasruokailu tapahtui ravintolassa, jossa passia ei kyselty. Viimeisenä iltana majapaikkamme lähiravintolan emäntä päästi minut syömään, kun selvitin tilanteeni. Ihanan inhimillistä!

Täytyy sanoa, että jännitti lähteä kotimatkalle. Kentällä minulta kysyttiin koronapassi ja olen melko varma, että skannatessa se ei toiminut, mutta virkailija päästi minut läpi, etten turhaan jäisi italialaisten vaivaksi.

Matkalla sattuu 2:

KLM hukkasi kolmen meistä matkalaukut saapuessamme sunnuntaiaamuna perille. Saimme vaatimattomat välttämättömyystarvepussukat kentältä. Kaupunkiin saavuttuamme kävimme pakollisilla ostoksilla, jotta saatoimme osallistua semppaan. 

Maanantaina yhden aikaan sain iloisen tekstiviestin, joka kertoi laukkujen löytyneen ja että ne toimitetaan asumisosoitteeseemme 24 tunnin sisällä. 

Tiistaina soittelin ja kyselin, että voisiko ne toimittaa kuitenkin seminaariosoitteeseen, kun emme juurikaan majaile kämpillä. Kävi ilmi, ettei laukkujen toimittajaan voi lainkaan ottaa yhteyttä ja että ne toimitetaan asumisosoiteeseemme. Laukut eivät kuitenkaan saapuneet tiistaina eikä niiden odotettavasta toimituksesta kerrottu lainkaan. 

Keskiviikkoaamuna soitin uudelleen ja sanoin, että nyt on kulunut 45 tuntia ja ollaan lähdössä kentälle ja että laukut voi toimittaa suoraan Suomeen. Virkailija ilmoitti, että hän soittaa viiden minuutin kuluttua takaisin. Soitto tuli parinkymmenen minuutin kuluttua. Virkailija ehdotti että odotamme viisi minuuttia, jolloin tulisi puhelu laukkujen toimittajalta ja että laukut saapuvat puolen tunnin sisällä.

Puhelua ei kuulunut. Saavutetulla luottamuksella emme jääneet enää odottamaan vaan lähdimme kentälle. Kun olimme taksissa, puhelu laukkujen toimittajalta vihdoin saapui, 25 minuutin kuluttua luvatusta. Kerroin jo olevamme taksissa, jolloin toimittaja halusi jutella kuskin kanssa. Ensimmäiseksi hän varmisti kuskilta, että kyseessä on taksikuski ja että todella olemme matkalla kentälle. Keskustelu kävi italiaksi. 

Toimittaja lopetti puhelun keskustelematta kanssamme. Kuski kertoi, että laukut toimitetaan kentälle 10 minuutissa meille siihen ovelle. Kun oli kulunut 25 minuuttia, lähdimme turvatarkastukseen. 

Puhelu tuli 40 minuutin päässä luvatusta. En viitsinyt enää vastata. Jäämme odottamaan laukkujen palaamista Suomeen.

Pahinta ei ollut laukkujen katoaminen vaan ylimielinen ja jatkuvasti väärää tietoa antava toimittaja. Tämä oli opetus siitä, kuinka voi menettää totaalisesti luottamuksensa. 

Kiitos KLM ainutlaatuisesta kokemuksesta!